Kalliit käytetyt vaatteet

Oletteko jo kauhistuttaneet itsenne ja samalla saaneet tulen pyrstön alle IPCC:n ilmastoraportilla? Toivon että kyllä. Vaatteiden osalta, mikä nyt siis on se aihe mistä minä tieden eniten ja voin syvimmällä kokemusen rintaäänellä puhua, tärkein ilmastoteko on pitää vaatteet käytössä mahdollisimman pitkään. Käytännössä se on esim. käytetyn vaatteen hankkiminen uuden sijaan. Tähän on oikein rahallisetkin perusteet, kun käytettynä on yleensä varaa paljon laadukkaampaan kuin uutena olisi. (Minulla ei mitenkään olisi varaa näihin silkki- ja kashmirvaatteisiin, jos ostaisin aina uutta. Olis aikalailla kökköpuuvillasekoite- ja akryylilinjaa tällä budjetilla…)

Mutta tämän sanottuani, pääpointti käytetyn vaatteen hankkimisessa sen enempää kuin uudenkaan ei pitäisi olla hinnassa. Vaatteella pitäisi ihanteellisesti olla itseisarvonsa. Laadukas ompelutyö ja hyvä materiaali ei arvoaan menetä sillä, että on tehnyt kierroksen jonkun toisen vaatekaapissa (sama juttu kuin esim arvometallien kanssa, niillä on arvo itsessään). Olen tässä jutellut erittäin hyvää vintageputiikkia pyröittävän ystäväni kanssa ja kuullut että paljon käy väkeä valittelemassa hinnoista. Aina ei tietenkään ole välittömästi varaa just siihen mikä olisi paras ja kivoin. Vika ei kuitenkaan ole silloin yleensä tuotteen hinnassa vaan oman kukkaron toivottavasti väliaikaisessa tyhjyydessä.

Tässä huiskien ommeltujen ja löperöistä, pian nuhjuuntuvista kankaista tehtyjen vaatteiden ajassa pitäisi suorastaan palvoa asiantuntijoita, jotka seulovat valtavista käytettyjen vaatteiden läjistä kuluttajan helposti ostettavaksi sen mikä on oikeasti hyvää ja arvokasta. Siihen menee aikaa ja vaivaa ja tämän ammattitaidon hankkiminen on pitkällinen prosessi, josta sitten asiakas maksaa boutique-tyyppisen vintageliikkeen vaatteen hinnassa. Kirppikseltä _voi_ löytää vastaavanlaisen paaaljon halvemmalla, mutta sitten joutuu itse olemaan oma asiantuntijansa, ja käyttämään tuntikausia omaa aikaansa osuakseen juuri siihen herkkuun. Hinta lisäksi auttaa fokusoimaan siihen, mikä on oikeasti itselle se tärkein hankinta. Käytettyä ja uutta ei sitäpaitsi pidä vertailla sokkona keskenään, vaan samanlaatuista käytettyä uuteen vastaavaan. Käsinkirjottu silkkipusero maksaa ehkä vintageliikkeessä neljäkymppiä, mutta selvitäppä paljonko yhtä hyvä maksaisi uutena jos sellaista edes mistään saisi! Minimissäänkin satasia!

 

Jos haluaa nopeasti ja hyvän, se ei voi olla halpaa. Jos haluaa halvan ja hyvän, sitä ei saa nopeasti. Jos ei halua hyvää, saa minulta läpsäytyksen märällä sukalla.

Laatuvaatteista televisiossa

Screen shot 2017-12-12 at 12.55.01

Olin Ylen Aamu-tv:ssä puhumassa lyhyesti vaatteden laadun tunnistamisesta (linkki Aareenaan). Olen sanomattoman iloinen, että tämä aihe on selvästi nyt nousemassa yleiseen keskusteluun. Vaikuttaisi siltä, että 90-luvulta asti kestänyt pikamuodin halpuushuuma ja suuren valikoiman & nopean vaihtelun positiiviset puolet on käyty läpi. Tai ainakin on saavuettu laadun pohjataso, jonka alle mennessä mikään hinnanhalpuutus ei enää kompensoi.

– Tietysti eniten kuluttajaa kiukuttaa, jos kallis tuote osoittautuu huonoksi. Viimeksikuluneet vuosikymmenet on ollut jokseenkin tavallsita, että hyvälaatuisilla tuotteilla maineen luonut vaatemerkki sirtyy käyttämään halvempia, huonommin kestäviä materiaaleja ja nopeampia, kehnompia valmistusmenetelmiä. Tämä on taloudellisesti mielekästä, sillä merkittävä osa kuluttajista ei esim. jaksa tai kehtaa reklamoida kehnosta vaatteesta, puhumattakaan tilanteesta jossa vaate ei ole kovin hyvä, mutta ei niin selvästi huonokaan, että siitä oikein osaisi valittaa. Joten vaatemerkin kannattaa ratsastaa vanhalla maineella, mutta nipistää tuotantokustannuksista. Pitkän tähtäimen suunnitelmana ei ihanteellinen – jossain vaiheessa markkinoinnilla ei voi enää paikata odellisen laadun puutetta – mutta kyllä sillä aika mona vuotta porskuttaa. Ja kun kaikki tekevät samaa, keskimääräinen laatutaso laskee ja kuluttajien odotukset myös.

Vika ei tosin ole yksin siis vaatemerkkien ahneuden vaan myös kuluttajien, jotka ovat tottuneet halpoihin vaatteisiin ja pitävät mitä hyvänsä yli 30 euroa maksavaa riistohintana…

Kuitenkin, jonkinlaisen paradigmanmuutoksen äärellä tässä saatetaan olla. Kun vaan saataisiin epämääräinen käsite ‘laatu’ aukikirjoitettua niin, että sitä voisi selvästi mitata ja vertailla!

Saako villakangastakki nyppyyntyä?

Juttelin tässä vähän aikaa sitten ystäväni kanssa, joka oli ostanut melko hinnakkaan villakangastakin tavaratalosta noin vuosi sitten, nimenomaan kysyen nyppyyntyykö se. Kaupassa oli vakuuteltu, että kangas on laadukasta. No, nyt se kuitenkin on nyppyyntynyt, ei yltäpäältä mutta siitä mistä hihat osuvat kylkiin, ja ystävä on ymmärrettävän kiukkuinen (varsinkin, kun samoihin aikoihin toisen tutun ostama halpakaupan villasekoitetakke on säilynyt hyvänä). Reklamointiin merkin omassa kaupassa suhtauduttiin vakavasti, mutta ilmoitettiin että vastuu on tavaratalolla. Siellä puolestaan luvattin siistiä nypyt pois, mutta oltiin jokseenkin sitä mieltä, että nypyt kuuluvat asiaan ja ne pitää vain sillointällöin poistaa. Ja että kangas on todella hieno laatutuote hyvältä kutomolta, jossa ei käytetä ylimääräisiä kemikaaleja.

Yhtäältä ymmärrän kangasfania, joka silittää ihanaa villakangasta, jota ei ole laimennettu polysterillä tai polyamidilla tai hyvä tavaton krääh akryylillä, jonka joka langasta paistaa vuosisatainen tietotaito, ja joka on sormenpäille yhtä upea kokemus kuin suurorkesterin esittämä sinfonia parhaalta paikalta kuultuna. Jos siihen sitten tulee nyppy, se tuntuu tämän kulttuurituotteen nautinnon rinnalla sivuseikalta, jonka voi hoitaa ohimennen nypynpoistajalla.

Mutta sitten käytännön elämän puolella ihminen, joka vain haluaisi näyttää asialliselta siistissä villakangastakissa ilman häslää, saisi enemmän iloa siitä, että kangas on vähemmän sofistikoitunut mutta käytössä siistimpi. Siinä ei laadun hokeminen lämmitä, kun se laatu, jota itse käyttäjä kaipaa, puuttuu.
Kun todistettavasti on olemassa villaisia takkikankaita, jotka eivät normaalikäytössä nyppyynny*, niin en voi mitenkään olla samaa mieltä siitä, että nypyt vain kuuluvat villakankaan olemukseen ja niiden poistaminen on väistämätön osa vaatehuoltoa – tai jos näin on, siitä pitäisi ilmoittaa ostohetkellä. Kemikaalien välttäminen on periaatteessa hyvänkuuloinen tavoite, mutta on sitä muitakin tapoja kuin pehmentimet/resiinit, joilla estää nyppyaltistus, kuten sopiva langan kierre, kompakti kankaan rakenne ja kuumuutta/kosteutt hyödyntävät metodit kuten kalanterointi.

* lähes minkä hyvänsä villaa sisältävän kankaan voi saada nypyille jos esim. kantaa painavaa nailonsankaista laukkua aina samalla olalla, mutta siitä ei ole tässä tilanteessa kysymys. On myös fakta, että nypyttömyys villakankaassa saavutetaan usein pehmeydestä tinkimällä, ja tämän hetken muotia tuntuvat olevan pilvenpehmoiset kankaat jopa ulkovaatteissa. Odotan, milloin karheat villakankaat tulevat takaisin, niissä on luonnetta ja kaikenlisäksi fantastinen käyttökesto. Tämä kangasfanaatikko huvittelee hiplaamalla kirpputoreilla vanhoja karkeavillaisia vaatteita, niissä on sitä jotakin.

karkeavillakangas.jpg

Lopuksi ohje vaatteita myyville tahoille. Kun kuluttaja reklamoi, usein kyseessä ei ole vain halu saada taloudellinen korvaus epätyydyttäväksi osoittautuneesta vaatekappaleesta. Vähintään yhtä suurena motivaationa on toive siitä, että jakamalla tiedon vaatekappaleen koetusta viasta se osataan valmistajan puolelta jatkossa välttää tai korjata. KUNNIOITA tätä vaivannäköä niin, että ilmaiset ottavasi asian vakavasti ja että viesti välitetään edelleen suunnitteluosastolle, tai missä vaatteeseen vaikuttavat päätökset tehdäänkään. Jopa silloin, kun se ei oikeasti pidä paikkaansa… ihan siitä syystä, että jos asiakas on nähnyt vaivaa antaakseen yritykselle informaatiota, hänelle jää kytevä turhauma, jos vaikuttaa siltä, että viesti ei etene. Parhainta tietenkin on, jos asiakkailta saatuja käyttökokemuksia oikeasti kuunnellaan ja tuotetta kehitetään niiden perusteella.