Tyylivaatimukset ne on kirppiskävijälläkin

nagoya-secondhand-saramakiJapanilaisen käytetyn vaatteen kaupan ‘natural’-tyyliä myyvä osasto. Pehmeää luonnonväriä, olkihattuja ja punottuja koreja. Joukossa sekä kalliita merkkivaatteita että no-brand-tavaraa, yhdistävänä tekijänä estetiikka.

Vaatteen käyttöiän pidentäminen on toimivin tapa vähentää sen aiheuttamia ympäristöhaittoja. Tähän voi osallistua mm suosimalla itse käytettyjä vaatteita uusien sijasta, milloin vain mahdollista – ja ekohyödyn saavuttamiseksi painotettava sanaa ‘sijasta’, eikä niin että ostaa käytetyn ja lisäksi uuden. Mutta kiireisessä arjessa käytetyn vaatteen hankkiminen on usein turhankin mutkikasta.

Haluaisin suht lähelle kotiani sellaisen käytettyjen vaatteiden kaupan, jossa vaatteet olisivat vähintään sellaista sanotaan nyt Esprit- tai Noa Noa-tasoa ja yhtä kätevästi ja nätisti esillä kuin uusien vaatteiden kaupoissakin. Penkomisessa on oma harrastuksenomainen viehätyksensä, mutta silloin kun jotain oikein tarvitsee, se vie liikaa aikaa ja vaivaa. Olen saanut muutaman lempipaitani kulutettua puhki, siis kirjaimellisesti rei’ille, ja tarvitsisin nyt niille korvaajia. Olen juossut läpi UFFeja, Fidoja ja Reccejä, mutta ei ole toistaiseksi tärpännyt ja alan tosissaan ryytyä nuhjaantuneen Gina Tricot -tyylilajin läpikäymiseen (räikeitä printtejä ja irronneita strasseja) sen yhden edes mahdollisesti minulle kelpaavan paidan löytymiseksi, joka sitten sovituksessa osoittautuu liian pieneksi tai liian isoksi. Kun tätä ruljanssia on muutaman hedelmättömän kerran harrastanut, tekee mieli joko kulkea risoissa vaatteissa tai hätätapauksessa mennä uusien vaatteiden kauppaan. Tosin on myönnettävä, ettei niistäkään ihan helposti löydä pikkutarkkaa makuani ja korkeita vaatimuksiani tyydyttävää vaatetta, mutta kivaan putiikkiin mennessä ei sentään joudu etsimään sovitettavaa kaikenlaisten nyppyriepujen lomasta ja myyjälle voi ladella vaatimuksensa ja katsoa mitä hän tuo näytille sen sijaan että joutuu itse romplaamaan koko kaupan tarjonnan läpi. (WST edustaa juuri toivomaani käytettyjen vaatteiden kaupan tyylilajia, mutta Espoo tuntuu olevan aivan liian kaukana.)

Taannoisella Japaninreissullani kiinnitin huomiota sikäläiseen käytetyn vaatteen myyntiin, jonka leimallinen piirre on tyylilajien mukaan jaottelu. Nagoyalainen käytetyn vaatteen kauppa asutti monta kerrosta, tosin varsin pientä pinta-alaltaan, ja kukin kerros oli omistettu jollekin pukeutumisen tyylilajille. Sweet, gal, casual, natural, mitä näitä nyt olikaan, ja herrainpuolella sitten omat versiot. En nyt heti suorilta osaa luetella mitkä tyylinimikkeet olisivat suomalaiskuluttajalle informatiivisimmat, mutta joka tapauksessa jonkinlainen jaottelu olisi tervetullut. “Vintage”-rekki on oikeansuuntainen alku, josta saisi edetä tarkempaankin lokerointiin.

Pohjolan ministerineuvoston taannoisessa (järkyttävän hankalalla nimellä raskautetussa) paperissa ‘EPR-systems and new business models Part II: Policy packages to increase reuse and recycling of textiles in the Nordic region’ ehdotettiin kiertotalouden edistämiseksi mm paremmilla liikepaikoilla sijaitsevien käytettyjen vaateiden myymälöiden tukemista verohelpotuksilla. Syynä tähän on se, että ‘total purchasing cost’ eli hinnan, ajan, henkisen vaivannäön, ja vaihtoehtoisten hyötyjen menetyksen yhteissumma kohottaa helposti halvankin second hand -vaatteen uutta vaatetta kalliimmaksi. Tätä voisi estää paitsi kaupan kätevällä sijoittelulla, myös tavaran tarkemmalla raakkaamisella ja segmentoinnlla. Tästä käytettyjen vaatteden rahallinen hinta tietysti nousisi, mutta total purchasing cost laskisi. (Sivuhuomiona: ei käytetyssä vaatteessa tai käytetyssä tavarassa ylipäänsä makseta niinkään itse tuotteesta, kuin siitä työstä että joku on perannut sekalaisten lahjoitustavaroiden vuoresta esiin käyttökelpoisen ja laittanut sen tarjolle.)

Laadun yksityiskohdat: Napin kiinnitys

Varmistan vielä, että pääkaupunkiseutulaiset lukijat ovat tietoisia Kierrätyskeskuksen juhlapäivästä 19.11., jolloin paitsi Tunnista Laatu -kaapit lanseerataan Itäkeskuksessa ja Nihtisillassa, on kaikenlaista muutakin tapahtumaa ja -25% alennus hinnoista.

No niin. Sitten nappeihin. Osana Vaatelaatukirjan kirjoittamista olen paneutunut kaikenlaisiin pikkujuttuihin, jotka vaatteen valmistuksessa vaikuttavat käyttökestoon ja -mukavuuteen. Tällä viikolla teemana ovat ollet napit. Olen lukenut erilaisista napinkiinnityskoneista – siinäpä muuten sähäkästi kehittyvä teknologian alue, jos koneiden suunnittelu kiinnostaa – ja tehnyt tutkimusta ketjuvaatekaupoissa. Käsin huolellisesti kiinnitetty nappi on tietenkin paras, mutta harvinainen vaihtoehto.

Täällä voi käydä vilkaisemassa napinompelukonetta.

saramaki-monki

Incognitona pikamuotikaupan sovituskopissa!

saramaki-napinkiinnitys

Tukipala napin alla – kiistämättä hyvä juttu, vaikka  muuten en ehkä tätä polyestermekkoa suosittelisi.

Ensimmäinen kenttähavainto on, että napit eivät ole tällä hetkellä kovin muodikkaita. Johtuuko tämä puhtaasti muodin oikuista vaiko siitä, että napin ompelu on hitaahkoa puuhaa, vaatii erikoiskoneita ja yhden lisätarvikkeen kanssa ähräämistä, jää mysteeriksi. Muuten kyllä napinkiinnitysmetodin tarkastelu avaa mielenkiintoisia näkymiä vaatefirmojen ja -tehtaiden toimintaan. Tulee ihan mieleen kakunpala, josta voi johtaa koko universumin…

saramaki-nappinurja

“Linnunpesä” – epäesteettinen mutta OK kestävä.

sarmaki-nappi2

Johonkin panostetaan, toisalla pihistetään: aitoa simpukakuorta olevat suhteellisen hinnakkaat napit, jotka kuitenkin kiinnitetty sillä vanhemmalla koneella, niin että jos tarpeeksi kuvassa näkyvästä langanpäästä kiskoo, nappi singahtaa irti.

Löysin vain yhden esimerkin herkästi purkautuvasta vanhanaikaisesta ketjutikki-napinompelukoneella kiinitetystä napista > halpoja vaatteita valmistavat tehtaat ovat investoineet hiljattain uusiin välineisiin. Vanhanaikaisen ketjutikkikoneen etu on se, että napin kiinnitys näyttää nurjalta puolelta siistiltä, kun taas kestävämpi lukkotikkikiinnitys tekee nurjalle puolelle ruman “linnunpesän”, josta törröttää sekava määrä langanpäitä. Uusin aluevaltaus ovat ketjutikkikoneet, jotka ompelevat tekokuitulangalla, joka sitten kuumalla puikolla tai vastaavalla lisävarusteella sulatetaan. Möykyksi sulanut lanka ei purkaudu ja nurja puoli on kohtuullisen siisti. Hyvä kompromissi siis.

saramaki-nappi1

Napinläpien välinen siirtymätikki tekee huolittelemattoman ja halvahkon vaikutuksen, mutta vika on puhtaasti esteettinen. Uudemmissa koneissa tätä tikkiä ei tarvita.

Opin senkin, että vastoin aiempaa luuloani kantanapit voi myös ommella koneella JA nyt on keksitty ompelukone, joka tekee jonkunlaisen solmun. Valitettavasti tästä solmusta ei ole netissä kunnon kuvia, enkä pääse vertaamaan niitä käsintehtyihin solmuihin.