2016 vaatehankintoina

Suosittelen kaikille vaatteista ja kuluttamisesta kiinnostuneille vaatehankintojen ylöskirjaamista (kuten kaikki Hyvän mielen vaatekaapin lukeneet tietävätkin). Ihmisellä on sisäänrakennettu taipumus muistaa valikoivasti, kirjanpito mustaa valkoisella on ainoa todella pätevä tapa selvittää mitä onkaan todella hankkinut. Kannustan myös miettimään etukäteen vaatehankintabudjettia, sillä se ohjaa hankintojen tekemistä itselle hyödylliseen suuntaan > esim. hankkii sen yhden kalliin jutun jonka oikeasti tarvitsee, eikä kymmentä halpaa joita ei tarvitse, ja jotka yhteensä maksaisivat sen kalliin hankinnan verran. – Mitä on ihmiten kanssa tullut juteltua, on yleisempää tehdä itselleen vahinkoa olevinaan säästämällä ja pihistelemällä, kuin törsäämällä raivona. Budjetti siis antaa luvan hankkia se hyvä kallis, jos tarpeen, pikemminkin kuin hillitä liian kalliita hankintoja.

On pakko paljastaa, että vaikka itse olen pitänyt kirjaa vaatehankinnoista jo monta vuotta ja elänyt budjettiajatusta periaatteessa noudattaen, kulunut vuosi oli ensimmäinen, kun pysyin budjettini rajoissa… sinänsä en ole hirveästi katunut budjetin ylityksiä, sillä pääsääntöisesti mitä kalliimpaa olen ostanut (/teettänyt), sitä tyytyväisempi olen hankintaan ollut. Huonot tai tarpeettomaksi osoittautuneet ovat usein kirppikseltä pennillä ostettuja.

Männävuonna osuin tonnin budjettiin todella näpsästi, suutarit ja pesulat mukaanlaskien. Budjettikuria voi osin selittää ilmaishuoneella, olisin saattanut ostaa välikausitakin jos se ei olisi hypännyt ilmaiseksi syliin, sama tosilämpimän beigen neuleen ja silkkineulemekon kohdalla. Kiitokset kierrätyksen hyvälle hengelle, vai mikä lie keiju kyseessä onkaan, joka tapauksessa minua on hellästi hemmotellut.

Ehdin jo korkata 2017 vaatehankinnat pulkkamäkikelpoisilla toppahousuilla Reccistä. Tilaisin käytettyjen vaatteiden keijulta vielä mätsäävän toppatakin! Muutoin voisin liittyä Arkijärjen Jennin  vuoden mittaiseen vaatteidenostamattomuusprojektiin, alusvaatteet ja sukkahousut poislukien.


Rinnan vaatevuosi 2016

Kursivoidut huoltoimenpiteitä, lihavoidut uutena kaupasta hankittuja. (Suluissa) selityksiä ja selittelyitä.

Tammikuu
– Viininpunaiset sukkahousut äidiltä 0 €
– Rusetti-pääkoriste Kuplasta 7 €

Helmikuu
– 50-luvun hame Reccistä 8 € (Ei niin tarpeellinen, hameita oli jo valmiiksi, tänä vuonna menen helmikuun värinhimoissani kukkakauppaan vaatekaupan sijaan).
– Pitsikäsineet lahjaksi ystävältä 0 €

Maaliskuu
– Pitsinen vintagejakkupuku Kaivarin kanuunasta 20 € (Huippuhyvä impulssiostos – ei todellakaan ollut ostoslistalla, mutta on osoittautunut oikein käyttökelpoiseksi)
– “Kirkkosilkki” kierrätyskeskuksesta 2 € (lahjoitin Remakelle materiaaliksi)
– Musta t-paita Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta 0 €
– Sandqvistin laukun korjaus 6 €

Huhtikuu
– Alushousuja Lindexiltä neljät  26,8 €
– Vintagehopeakoru 15 €
– Chausserin saappaiden korjaus 35 €
– Saappaat kierrätyskeskuksesta 0 €
– Pitsijakkupuvun muokkaus istuvaksi ompelijalla 235 €
– Harmaat sukkahousut 21 €
– Nylonsukkikset 14 €
– Ruskea trikoopaita ilmaishuoneesta 0 €
– Pitsitoppi lahjaksi ystävältä 0 €
– Harmaa villakangastoppi + vyö ompelijalla 300 € (kangas oli jo entuudestaan)
– Olkihattu Fida 3,5 €
– Musta trikoohame UFF 6 €
– Harmaa viskoosi-t-paita vaatteidenvaihtotapahtumsta 0 €

Toukokuu
– Harmaa kirjottu kangas matkalta 40 €
– Beigenharmaata villasilkkisekoitetta matkalta 30 €

Kesäkuu

Heinäkuu
– Vihertävä alusmekko ilmaishuone 0 €
– Musta silkkikoriste Nastasta 3 €
– Minä perhonen Repettojen korjaus 34 €

Elokuu
– Repettojen jatkokorjaus ja korikassin sangan korjaus 20€
– Trenssimäinen välikausitakki kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta 0€
– Musta rannekoru Nasta 9 € > tein korvakorut
– Tein pitsikauhtanan 0€ (Pitsi oli jo entuudestaan)
– Valkoinen pellavatoppi WST 17€
– Hiekanvärinen neuletakki ilmaishuone 0€

Syyskuu
– Käpypitsirannekoru 24 €
– Mustat Wolfordin sukkikset 41 €
– Tein korvikset ja rannekorun 0 €
– Hattuneula Nastasta 12 € (hävisi surukseni hyvän mustan piponi mukana)

Lokakuu
– Sain beigen mohairhuivin vaihtotapahtumassa 0€
– Harmaa T-paita sukulaiselta 0€
– Harmaa pitkähihainen pellavapaita ilmaishuone 0€
– Villakankaisen hameen pesetys 10€
– Ompelin mustan pussukan 0€
– Otin ja korjasin ilmaishuoneesta helmipussukan 0€

Marraskuu
– Arelalizza silkki-pellava neulemekko ilmaishuone 0 €
– Daks mohairneule -“- 0€
– Beige silkkihuivi -“- 0€
– Worldconin staff-paita 0 €
– Tummansiniset ja mustat sukkikset 42 €
– Harmaa-viininpunainen huivi lahjaksi 0€

Joulukuu
– Sinivihreät sukkahousut kaverilta 0 €
– Ompelin alushousut 0€
– Naisten pankin myyjäisistä kaulakoru 1 €
– Ilmaishuonesaappaiden pohjitus 70 €

Vaatehankinnat  625, 3 €
Suutari, pesula ja korjautus 410 €

Kaikki vaatekulut yhteensä 1035 €