Vaatteiden laadun kohentaminen

Kiertotalous on vaatteiden laatutasoon liittyvä asia, jossa vaatteen kestolla ja laadulla nähdään olevan taloudellisesti (eli “oikeasti”) merkittävä vaikutus. Ihmisen närkästys kulahtavasta vaatteesta ei ole niin tärkeä asia, että sen takia alettaisiin ajaa yhteiskunnallisia toimia vaatteiden laatutason kohentamiseksi. Luonnonvarojen haaskuuta voidaan voivotella, mutta niin kauan kuin ympäristön pilaantumisen hintaa ei maksateta kuluttajalla eikä edes tuottajalla, sillä ei ole mitään käytännön merkitystä.

Perinteisen tuota-myy-unohda -mallin mukaisessa taloudessa vaatteen huono kesto on osoittautunut peräti tehokkaaksi tavaksi saada raha kiertämään: suureen myyntivolyymiin ja yksittäisen vaatteen mitättömään arvoon perustuva pikamuotijärjestelmä tuottaa investoituun rahaan nähden paremmin kuin hitaampaan kiertoon ja yksittäisen tuotteen suurempaan arvoon perustuva vanhempi vaateteollisuus.

sauamirivistaa-saramaki
Edullisia vaatteita myyvän ketjuliikkeen kannattaa tinkiä jopa pistojen määrästä ompeleessa.

Mutta kiertotalousajattelussa malli voidaan keikauttaa päälaelleen. Mielenkiintoisia ajatuksia ovat ne, joissa vaatteen kesto on suoraa rahallista hyötyä sen tuottajalle, kuten uudelleenmyynti- tai leasingkonsepteissa. Vaatteiden uudelleenkäytön lisääminen ja kaikenlainen palvelu- ja korjaustoiminta sen ympärillä vaatii toimiakseen yleistä laatutason nostoa. Tällä hetkellä käytettyjen vaatteiden markkinat ovat tukahtuneita paitsi kertakaikkiseen vaatteiden ylitarjontaan – päästyään kaupan ovesta ulos vain harvalla vaatteella on enää neljäsosaakaan uutena ostohinnasta, itsellistä arvoa ei siis hirveästi ole – myös huonolaatuisten vaatteiden massaan, josta käyttö- ja myyntikelpoisen vaatteen löytäminen vaatii valtavasti vaivaa. Jopa niin paljon, että jos vaivannäkö ja ajankulu hinnotellaan, onkin ehkä kuluttajalle fiksumpaa hankkia uusi vaate kaupasta!

01-paidanosat
Tuikitavallisen kauluspaidan laadun arvostelussa on huomioitava vähintäänkin kuvaan merkityt seikat, eikä riitä, että pistää ne merkille, vaan osattava tulkita mitä ominiasuudet merkitsevät.

Pohjolan ministerineuvoston raportti “EPR-systems and new business models Part II: Policy packages to increase reuse and recycling of textiles in the Nordic region” kannattaa lukea, mikäli tekstiilin kiertotalous vähääkään kiinnostaa. Sen tukemiseksi ja kehiittämiseksi esitetään monia toimia, jotka eivät ole hahattelua vaan osan voisi ottaa vaikka samantien käyttöön. Vaatteiden ja tekstiilien laatutason kohottaminen on yksi raportin huomion kohteista.

Tähän ehdotetaan seuraavia toimenpiteitä
– Laadun ja vastuullisuuden koulutus vaatesuunnittelijaopintoihin pakollisena osana
– Resource bank joka jakaa ajantasaista tietoa
– Tutkimusta siitä mitkä ominaisuudet oikeasti pidentävät vaatteen käyttöikää, ei vain teoriassa vaan käytännössä. Esimerkkinä nylon on kestävämpää ja teoriassa kierrätettävämpää kuin puuvilla, mutta puuvilla saattaa luonnonkuitujen arvostuksen takia kuitenkin tukea pidempää käyttöä ja parempaa huolto. Tutkittua tietoa näistä asioista on toistaiseksi vain vähän.
– Kestomerkintä. Joutsenmerkki ja EU-kukka sisältävät joitain vaatimuksia keston suhteen, mutta eivät ole vaatteissa yleisiä merkintöjä. Monille kuluttajille laatumerkintä, joka lupaa tietyn pesukertojen määrän keston, olisi tervetullut apu ja auttaisi perustelemaan kenties kalliimman hinnan, mutta laatu on sikäli hankalasti määriteltävä ja moniosainen asia, että tälläisen kriteeristön luominen ja mittauttaminen olisi todella vaikeaa.
– Oletettavan kohtuullisen keston perustason määritely ylipäänsä ja nykyistä ylemmäksi.

Mikä tämä oletettava laatutaso on ei ole tälläkään hetkellä kovin selvää. Luin Kuluttajariitalautakunnassa olleita vaatteisiin liittyneitä tapauksia, ja nimenomaan vaatteen laatuun tai kestoon liittyneitä ei ollut montaa. Riitajuttuja oli tullut kalliimmista ulko/urheiluvaatteista ja viimeisimmässä Kuluttaja-lehdessä puolessa vuodesa kuluneista leggingseistä. Ilmeisesti vaatefirmat ottavat yleisesti vikaantuneet tuotteet takaisin riitelemättä kuluttajan kanssa – hyvä sinänsä, mutta rajankäynti siitä, missä määrin kuluttajan pitää vaatteesta ymmärtää tavoiteltu ja saavutettu laatutaso, olisi hyödyllistä. Esim. haluaisinpa tietää, mitä mieltä Kuluttajariitalautakunta on siitä, pitääkö ostaessaan möyheänpöyheän akryyli-viskoosi-neuleen jo valmiiksi ymmärtää, että se tulee nyppyyntymään karmeasti, vai onko nyppyyntyminen tässäkin tapauksessa vaatteen virhe.

Pohjimmaisena on kysymys siitä, kenen vastuulla vaatteen laadun määrittäminen on: kuluttajan, tuottajan vai pitäisikö yhteiskunnan jollain tapaa puuttua tähän asiaan (kuten esim. elintarvikehygienian suhteen, ei kuluttajan tarvitse nuuhkia maitoja ja koittaa päätellä missä tölkissä olisi alhainen bakteeripitoisuus, vaan yhteiskunta on määritellyt tietyn perustason, joka muodostaa maitoalan toiminnan rungon).

Seuraavassa osassa muita keinoja laatutason kohentamiseen!

ps. tämä kirjotus perustuu ympäristötutkijoiden työhuoneella Nessling Nestillä pitämääni aamualustukseen. Kiitos työhuonetilasta, Nesslingin säätiö!!

4 thoughts on “Vaatteiden laadun kohentaminen

  1. Painavaa asiaa, linkkaan tähän ensi sunnuntaina, jos sopii! Mietin, että miten tällainen tieto siirtyisi esim. käsityö- tai kotitaloustunneilla eteenpäin. Oletan, että opettajat ovat varsin valveutuneita, mutta en tiedä miten paljon esim. laatua käsitellään. Esimerkiksi tuollaisen pitkän tikin tunnistaminen ei luulisi olevan erityisen vaikeaa maallikollekaan, kunhan vain tietää mitä pitää katsoa.

    Like

    1. Linkitys mitä tervetulleinta! En tiedä missä määrin laadun tunnistamista nykyään peruskoulussa käsitellään. Hyödyllistä se varmasti olisi mutta mahtaako nuorisoa kiinnostaa? Tietysti ei sitä muidenkaan aineiden khdalla juuri kysellä kiinnostaako vaiko ei.
      Liian pitkä ommel ja ylipäänsä ompelujälkeen liittyvät viat on suht helppo tunnistaa, monet muut laadun tunnusmekit taas vaativat pitkähköä opiskelua, esim kankaan laadukkuuden tunnistaminen käsikopelolla.

      Like

      1. Viimeinen on totta. Annon puolisolle kaksi erilaista lapsen sukkaa, ja sanoin että tässä näkee kumpi on kalliimpi ja kumpi halvempi. Toinen siis popin puuvillasukka, toinen cittarista ostettu halpissukka, jossa on puuvillaa korkeintaan puolet. Hän kokeili sukkia ja arveli halvan olevan se kalliimpi. Minusta keinokuidun ja polyesterin eron tunsi sormissa selvästi, ja niin teki puolisokin, mutta johtopäätös oli eri! Mielenkiintoinen ihmiskoe.

        Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s