Clothing Quality – how to improve it

Viime viikolla olin mukana Demos Helsingin organisoimassa tekstiili-aihesessa Peloton-klubissa (Putte’sissa, herkullista pitsaa oli tarjolla sekä puhujille että kuulijoille!). Minun aiheenani oli vaatteiden laadun tärkeys ja mitä tämänhetkisen tilanteen kohentamiseksi voisi tehdä.

Last week I participated in an event called Peloton club, which is organized by Demos Helsinki. My topic was clothing quality, why it is important and hw to fix current problematic situation.


01

Clothes and textile consumption has been rising for centuries, but it has shot up in the past twenty years. In Sweden the consumption of clothes has gone up 40 percent since 2000, and the situation is similar in other Nordic and European countries.

None of us would bee too happy, if we went back to three kilograms of garment fibers per person. It’s not sufficient to cover basic needs. But the current situation is also not good. We produce too much, buy too much, own too much and throw away too much.

We need to cut back a bit, slowing down clothes consumption, maybe to the levels of seventies or eighties. So we are not talking about asceticism here, having just one dress and one sock which has a hole, no, we are talking about being well clothed but just not in excess. Using the same clothes longer, buying used instead of new, repairing, and of course new post-ownership models like leasing, renting and sharing clothes.

And all of these directly depend on long-lasting, well-made clothes. In short GOOD QUALITY.

Only good quality clothes are sustainable. It takes approximately the same amount of input, like water, energy and chemicals, to make a shirt that lasts five hundred uses as a shirt that lasts five uses. It does not matter if production process is a little bit more ecological, if it produces a shirt which is discarded soon.
At the moment – it’s more financially rewarding to manufacture plenty of clothes for as cheap as possible and sell them with fast turnaround, that is, the fast fashion system, than to make more carefully constructed, better material clothes which are purchased quite seldom.

Speed and low price would not be possible if not for huge compromises on quality.

But at the moment it just is financially smarter move for a clothing company to use cheaper fabric made from cheaper yarn, faster and cheaper construction and basically cut corners where ever possible. It just does not pay to use better but more expensive materials. Fast fashion, low quality cheap clothes and fast turnaround is definitely the most successful business model in garment industry. Other industries are watching the profit margins of fast fashion with envy.

So, in this situation, how to improve the clothing quality generally?
02
1) Educating consumers to make smarter choices. There’s a whole generation of shoppers, who have grown up in a world where clothes cost the same as a pizza or a movie ticket, and who have never even seen or touched truly well-made clothes. So have to tell them what quality is and how to spot it. My dream is to improve fashion press to take notice of the physical reality of clothes, how they are made and of what materials, in addition to how they look and what image they project.
PRO: In a way, this should be easy. Just give a speech or write an article and get it published. No opposition, except maybe from fast fashion makers who fund fashion magazines with their ads.

CON: never reach everyone, especially the ones who most are in need of educating. Moreover, why consumers have to take it upon themselves to spend months or years learning about garment construction and fabric properties? It’s not as if in other business fields it was OK to sell whatever quality and expect consumers sort out the good from the bad. We don’t go around in grocery stores sniffing at milk cartons and trying to figure out which one is good milk and which one is rotten. No, we go into the store and pick whichever milk carton, secure in the knowledge that it is good. The society has set certain boundaries and expectations to milk business for the protection of consumers, to which all milk sellers have to adhere.

2) Better education for fashion designers and other garment business professionals, so that they can make design decisions that affect positively the quality. We need RESEARCH to actually find out which clothes last longest in practice (for example, acrylic is as a fiber technically stronger than wool. But this does not mean an acrylic sweater is used longer than a wool sweater, because consumers feel natural fibers are more precious and take care of them better and so natural fiber clothes last longer in use in practice. Wool ages more beautifully than acrylic, which contributes to actual longer use much more than technical properties.)
PRO: chance to strike where impact is greatest, even before clothes are made CON: who pays? Designers can’t make design decisions that harm company profits.

03
3) Extended producer responsibility, similar to what’s going on with home electronics: consumers can return their used or broken electronics to shops for no charge.
PRO: if done right, encourages brands’ take-back and re-sale systems and steers towards better quality, as brands suffer economically from bad quality and are rewarded financially for good quality. CON: simply collecting used clothes and getting rid of them somehow is not remarkably eco-friendly. Encouraging even faster cycle of use-throw-away by giving discounts may even increase consumption.

4) Flat tax for garments, discouraging super cheap clothes, or raising clothing prices by some other means
PRO: if it works, less but better. Since cheap prices have brought the quality down, higher prices would drive it back up. Affects all businesses CON: …except those beyond Nordic or EU legislation, for example consumers mail-ordering their clothes straight from China. Local garment business would fight extra taxes it tooth and nail, so unrealistic solution at the moment.

5) Sign for quality clothes, similar to EU Eco Flower or Nordic Swan, but with a specific quality assurance message.
PRO: Since current system favors cheap and crappy, would help change the balance, if consumers can actually trust that more expensive lasts longer CON: extremely difficult to measure “quality”, which is a multi-faceted thing and means different things for different products (for example quality for silk party dress is almost opposite of what quality for workers pants is). Can see a nightmare of bureaucracy which is proportionally most difficult for small companies.

04
6) Increase of information, better information flow, transparency. Brands giving out voluntarily  better information to consumers, about fabrics they use, how long they are supposed to last, why certain decisions have been made.
PRO: Should be a good selling point, and eventually it would hopefully became the norm. Transparency also good for ethical concerns. CON: Consumers easily fooled with pretty talk, not many are able to tell blabla from meaningful information.

7) Technical solutions / App or other technical solution which gives impartial judgement about seams, fabric etc. Would work with microscope lens which is easily attached to cell phone camera.
PRO: facts are facts and could be shared easily via smartphone. CON: Does not exist yet.

Saako villakangastakki nyppyyntyä?

Juttelin tässä vähän aikaa sitten ystäväni kanssa, joka oli ostanut melko hinnakkaan villakangastakin tavaratalosta noin vuosi sitten, nimenomaan kysyen nyppyyntyykö se. Kaupassa oli vakuuteltu, että kangas on laadukasta. No, nyt se kuitenkin on nyppyyntynyt, ei yltäpäältä mutta siitä mistä hihat osuvat kylkiin, ja ystävä on ymmärrettävän kiukkuinen (varsinkin, kun samoihin aikoihin toisen tutun ostama halpakaupan villasekoitetakke on säilynyt hyvänä). Reklamointiin merkin omassa kaupassa suhtauduttiin vakavasti, mutta ilmoitettiin että vastuu on tavaratalolla. Siellä puolestaan luvattin siistiä nypyt pois, mutta oltiin jokseenkin sitä mieltä, että nypyt kuuluvat asiaan ja ne pitää vain sillointällöin poistaa. Ja että kangas on todella hieno laatutuote hyvältä kutomolta, jossa ei käytetä ylimääräisiä kemikaaleja.

Yhtäältä ymmärrän kangasfania, joka silittää ihanaa villakangasta, jota ei ole laimennettu polysterillä tai polyamidilla tai hyvä tavaton krääh akryylillä, jonka joka langasta paistaa vuosisatainen tietotaito, ja joka on sormenpäille yhtä upea kokemus kuin suurorkesterin esittämä sinfonia parhaalta paikalta kuultuna. Jos siihen sitten tulee nyppy, se tuntuu tämän kulttuurituotteen nautinnon rinnalla sivuseikalta, jonka voi hoitaa ohimennen nypynpoistajalla.

Mutta sitten käytännön elämän puolella ihminen, joka vain haluaisi näyttää asialliselta siistissä villakangastakissa ilman häslää, saisi enemmän iloa siitä, että kangas on vähemmän sofistikoitunut mutta käytössä siistimpi. Siinä ei laadun hokeminen lämmitä, kun se laatu, jota itse käyttäjä kaipaa, puuttuu.
Kun todistettavasti on olemassa villaisia takkikankaita, jotka eivät normaalikäytössä nyppyynny*, niin en voi mitenkään olla samaa mieltä siitä, että nypyt vain kuuluvat villakankaan olemukseen ja niiden poistaminen on väistämätön osa vaatehuoltoa – tai jos näin on, siitä pitäisi ilmoittaa ostohetkellä. Kemikaalien välttäminen on periaatteessa hyvänkuuloinen tavoite, mutta on sitä muitakin tapoja kuin pehmentimet/resiinit, joilla estää nyppyaltistus, kuten sopiva langan kierre, kompakti kankaan rakenne ja kuumuutta/kosteutt hyödyntävät metodit kuten kalanterointi.

* lähes minkä hyvänsä villaa sisältävän kankaan voi saada nypyille jos esim. kantaa painavaa nailonsankaista laukkua aina samalla olalla, mutta siitä ei ole tässä tilanteessa kysymys. On myös fakta, että nypyttömyys villakankaassa saavutetaan usein pehmeydestä tinkimällä, ja tämän hetken muotia tuntuvat olevan pilvenpehmoiset kankaat jopa ulkovaatteissa. Odotan, milloin karheat villakankaat tulevat takaisin, niissä on luonnetta ja kaikenlisäksi fantastinen käyttökesto. Tämä kangasfanaatikko huvittelee hiplaamalla kirpputoreilla vanhoja karkeavillaisia vaatteita, niissä on sitä jotakin.

karkeavillakangas.jpg

Lopuksi ohje vaatteita myyville tahoille. Kun kuluttaja reklamoi, usein kyseessä ei ole vain halu saada taloudellinen korvaus epätyydyttäväksi osoittautuneesta vaatekappaleesta. Vähintään yhtä suurena motivaationa on toive siitä, että jakamalla tiedon vaatekappaleen koetusta viasta se osataan valmistajan puolelta jatkossa välttää tai korjata. KUNNIOITA tätä vaivannäköä niin, että ilmaiset ottavasi asian vakavasti ja että viesti välitetään edelleen suunnitteluosastolle, tai missä vaatteeseen vaikuttavat päätökset tehdäänkään. Jopa silloin, kun se ei oikeasti pidä paikkaansa… ihan siitä syystä, että jos asiakas on nähnyt vaivaa antaakseen yritykselle informaatiota, hänelle jää kytevä turhauma, jos vaikuttaa siltä, että viesti ei etene. Parhainta tietenkin on, jos asiakkailta saatuja käyttökokemuksia oikeasti kuunnellaan ja tuotetta kehitetään niiden perusteella.

2016 vaatehankintoina

Suosittelen kaikille vaatteista ja kuluttamisesta kiinnostuneille vaatehankintojen ylöskirjaamista (kuten kaikki Hyvän mielen vaatekaapin lukeneet tietävätkin). Ihmisellä on sisäänrakennettu taipumus muistaa valikoivasti, kirjanpito mustaa valkoisella on ainoa todella pätevä tapa selvittää mitä onkaan todella hankkinut. Kannustan myös miettimään etukäteen vaatehankintabudjettia, sillä se ohjaa hankintojen tekemistä itselle hyödylliseen suuntaan > esim. hankkii sen yhden kalliin jutun jonka oikeasti tarvitsee, eikä kymmentä halpaa joita ei tarvitse, ja jotka yhteensä maksaisivat sen kalliin hankinnan verran. – Mitä on ihmiten kanssa tullut juteltua, on yleisempää tehdä itselleen vahinkoa olevinaan säästämällä ja pihistelemällä, kuin törsäämällä raivona. Budjetti siis antaa luvan hankkia se hyvä kallis, jos tarpeen, pikemminkin kuin hillitä liian kalliita hankintoja.

On pakko paljastaa, että vaikka itse olen pitänyt kirjaa vaatehankinnoista jo monta vuotta ja elänyt budjettiajatusta periaatteessa noudattaen, kulunut vuosi oli ensimmäinen, kun pysyin budjettini rajoissa… sinänsä en ole hirveästi katunut budjetin ylityksiä, sillä pääsääntöisesti mitä kalliimpaa olen ostanut (/teettänyt), sitä tyytyväisempi olen hankintaan ollut. Huonot tai tarpeettomaksi osoittautuneet ovat usein kirppikseltä pennillä ostettuja.

Männävuonna osuin tonnin budjettiin todella näpsästi, suutarit ja pesulat mukaanlaskien. Budjettikuria voi osin selittää ilmaishuoneella, olisin saattanut ostaa välikausitakin jos se ei olisi hypännyt ilmaiseksi syliin, sama tosilämpimän beigen neuleen ja silkkineulemekon kohdalla. Kiitokset kierrätyksen hyvälle hengelle, vai mikä lie keiju kyseessä onkaan, joka tapauksessa minua on hellästi hemmotellut.

Ehdin jo korkata 2017 vaatehankinnat pulkkamäkikelpoisilla toppahousuilla Reccistä. Tilaisin käytettyjen vaatteiden keijulta vielä mätsäävän toppatakin! Muutoin voisin liittyä Arkijärjen Jennin  vuoden mittaiseen vaatteidenostamattomuusprojektiin, alusvaatteet ja sukkahousut poislukien.


Rinnan vaatevuosi 2016

Kursivoidut huoltoimenpiteitä, lihavoidut uutena kaupasta hankittuja. (Suluissa) selityksiä ja selittelyitä.

Tammikuu
– Viininpunaiset sukkahousut äidiltä 0 €
– Rusetti-pääkoriste Kuplasta 7 €

Helmikuu
– 50-luvun hame Reccistä 8 € (Ei niin tarpeellinen, hameita oli jo valmiiksi, tänä vuonna menen helmikuun värinhimoissani kukkakauppaan vaatekaupan sijaan).
– Pitsikäsineet lahjaksi ystävältä 0 €

Maaliskuu
– Pitsinen vintagejakkupuku Kaivarin kanuunasta 20 € (Huippuhyvä impulssiostos – ei todellakaan ollut ostoslistalla, mutta on osoittautunut oikein käyttökelpoiseksi)
– “Kirkkosilkki” kierrätyskeskuksesta 2 € (lahjoitin Remakelle materiaaliksi)
– Musta t-paita Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta 0 €
– Sandqvistin laukun korjaus 6 €

Huhtikuu
– Alushousuja Lindexiltä neljät  26,8 €
– Vintagehopeakoru 15 €
– Chausserin saappaiden korjaus 35 €
– Saappaat kierrätyskeskuksesta 0 €
– Pitsijakkupuvun muokkaus istuvaksi ompelijalla 235 €
– Harmaat sukkahousut 21 €
– Nylonsukkikset 14 €
– Ruskea trikoopaita ilmaishuoneesta 0 €
– Pitsitoppi lahjaksi ystävältä 0 €
– Harmaa villakangastoppi + vyö ompelijalla 300 € (kangas oli jo entuudestaan)
– Olkihattu Fida 3,5 €
– Musta trikoohame UFF 6 €
– Harmaa viskoosi-t-paita vaatteidenvaihtotapahtumsta 0 €

Toukokuu
– Harmaa kirjottu kangas matkalta 40 €
– Beigenharmaata villasilkkisekoitetta matkalta 30 €

Kesäkuu

Heinäkuu
– Vihertävä alusmekko ilmaishuone 0 €
– Musta silkkikoriste Nastasta 3 €
– Minä perhonen Repettojen korjaus 34 €

Elokuu
– Repettojen jatkokorjaus ja korikassin sangan korjaus 20€
– Trenssimäinen välikausitakki kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta 0€
– Musta rannekoru Nasta 9 € > tein korvakorut
– Tein pitsikauhtanan 0€ (Pitsi oli jo entuudestaan)
– Valkoinen pellavatoppi WST 17€
– Hiekanvärinen neuletakki ilmaishuone 0€

Syyskuu
– Käpypitsirannekoru 24 €
– Mustat Wolfordin sukkikset 41 €
– Tein korvikset ja rannekorun 0 €
– Hattuneula Nastasta 12 € (hävisi surukseni hyvän mustan piponi mukana)

Lokakuu
– Sain beigen mohairhuivin vaihtotapahtumassa 0€
– Harmaa T-paita sukulaiselta 0€
– Harmaa pitkähihainen pellavapaita ilmaishuone 0€
– Villakankaisen hameen pesetys 10€
– Ompelin mustan pussukan 0€
– Otin ja korjasin ilmaishuoneesta helmipussukan 0€

Marraskuu
– Arelalizza silkki-pellava neulemekko ilmaishuone 0 €
– Daks mohairneule -“- 0€
– Beige silkkihuivi -“- 0€
– Worldconin staff-paita 0 €
– Tummansiniset ja mustat sukkikset 42 €
– Harmaa-viininpunainen huivi lahjaksi 0€

Joulukuu
– Sinivihreät sukkahousut kaverilta 0 €
– Ompelin alushousut 0€
– Naisten pankin myyjäisistä kaulakoru 1 €
– Ilmaishuonesaappaiden pohjitus 70 €

Vaatehankinnat  625, 3 €
Suutari, pesula ja korjautus 410 €

Kaikki vaatekulut yhteensä 1035 €

Vaatteiden laatutason kohottamisesta osa II

Eilen Hesarissa oli minun haastatteluuni perustuva juttu laatuvaatteen tunnistamisesta, liittyy sopivasti tämän kirjoituksen aiheeseen myös. Oikein onnistunut juttu, kiitokset toimittaja Minna Pölkille!

screen-shot-2016-11-29-at-17-06-43

Pari ideaa lisää vaatteiden laatutason kohentamiseksi:

Pidennetty tuottajavastuu / Extended producer responsibility eli EPR.
Tuottaja on vastuussa vaatteen kierrätyksestä / jatkokäytöstä ensimmäisen kuluttajan hylättyä sen – yleensä tuottajavastuusta puhutaan sähkölaitteiden kohdalla, mutta samaa ajatusta voi soveltaa muihinkin tuotteisiin. Oikeanlaisilla kannustimilla ryyditettynä EPR tukee esim. brändien omia uudelleenmyyntipalveluita, jotka taasen vaativat toimiakseen korkeaa laatua. Myös leasing ym. uudet jakamismallit vaativat hyvää kestoa, ja niiden tukeminen välillisesti tukee korkeampaa laatua.
HUOM! Pelkkä vaatteiden keräily kaupan tiloissa ei vielä paljoa lämmitä, vaan voi harhaanjohtavalla markkinoinnilla avustettuna lisätä kulutusta ja luonnonvarojen käyttöä. Painotan vielä, että VAIN vaatteen pidempi käyttö sellaisenaan ja uuden tuotannon supistaminen johtaa todellisiin ympäristöhyötyihin. Kerättyjen vaatteiden repiminen kuitumuhjuksi ja tunkeminen johonkin missä tilaa sattuu olemaan EI ole ekoratkaisu. Luonnollisestikin täytteiden, imeytysmattojen jne tekeminen vaatelumpusta on parempi kuin sen tekeminen neitseellisestä materiaalista, mutta ei sitä varten missään tapauksessa kannata vaatejätettä tarkoituksellisesti tuottaa (mitä heppoisen, vain lyhyeen käyttöön tarkoitetun vaatteen valmistaminen on).

Tasavero vaatekappaleille, joka ohjaisi kulutusta vähempään mutta hinnakkaampaan, siis esim. euro per vaatekappale. On ehdotettu myös veroa raaka-aineille, mutta tämä iskisi vain paikalliseen vaateteollisuuteen ja tukisi vaatteiden tuontia. Myös tasaveroa vaatekaupan ala takuulla vastustaisi kynsin ja hampain, joten sen toteutuminen on erittäin epätodennäköistä.

saramaki-jakunhiha
Suunittelijoiden ja muiden vaatefirman työntekijöiden kouluttaminen keston ja laadun suunnitteluun esim. jatkokoulutuksena. Tällä hetkellä suunnittelun ja valmistuksen välimatka on yleensä suuri ja vaatteen laatuun vaikuttavat päätökset saatetaan tehdä hajanaisesti eri paikoissa, jolloin kokonaiskuvaa ei välttämättä ole kellään ja se, millainen vaate kaupan rekkiin ilmestyy, on kaikille osallisille yksityiskohdiltaan epäselvää. Parempi kommunikaatio ja tuotannon ymmärrys voisi auttaa.
Tietysti jos on töissä firmassa, jossa edetään aina hinta edellä, ei yksittäisellä työntekijällä ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa yleisiin linjoihin, mutta kaikissa hintaluokissa voidaan käytettävissä oleva budjetti kohdistaa paremmin taikka huonommin.

Kuluttajien laatutietämyksen nostaminen
Hyvät puolet: Helppo toteuttaa pienissä määrin, sen kun kirjoittaa kirjan tai lehtijutun tai pitää luennon. Mikään taho ei varmastikaan vastusta tätä, joku kirjanraapustelija voi jopa saada tästä itselleen leivän pöytään.
Huonot puolet: Vaikea saavuttaa niin suuri kuluttajien määrä, että tällä olisi laajaa vaikutusta. Puree niihin, joita asia kiinnostaa, kiinnostumattomista on vaikea saada otetta. On myös kiistämättömän epäkäytännöllistä lähteä siitä porukasta joka on lukumäärältään suurin ja vaatealan/tekstiilin ymmärrykseltään keskimäärin pienin (=kuluttajat, jos vertailukohtana käytetään vaatealalla työskenteleviä), jolloin laatuasiassa pitää lähteä aivan perusteista. Neulos, kangas. Luonnonkuidut, tekokuidut, muuntokuidut. Jne jne.
On vaikea antaa ohjeita jotka yksiselitteisesti toimivat aina ja ovat riittävän yksinkertaisia muistaa / ymmärtää pohjatiedoista riippumatta.

Tekniset ratkaisut / kuluttajien välinen informaation jakaminen
Digitaalinen työkalu kuluttajien laatukokemusten jakamiseen on periaatteessa loistava idea – toimiihan se melko hyvin esim kirja-arvosteluissa Amazonilla jne. Käytännössä vain tämäntapaiset yritelmät sortuvat siihen, että vaate arvostellaan hetikohta sen tultua paketista tai ostoskassista, jolloin esim. kestosta ei voi sanoa mitään, ja ainoa laatuun oikeasti liittyvä arvioinnin aihe on istuvuus ja kokonumeron paikkansapitävyys. Joissain nettivaatekaupoissa on arviointimahdollisuus, mutta vaikuttaa siltä että liian kriittiset kommentit saatetaan poistaa. Lopputulemaksi jää, että vaatteen arvio perustuu siihen kuinka kivan värinen se on ja kuinka hyvälle tuulelle sen saaminen kuluttajan hetkellisesti saa. Vaatteessa pitää olla suurinpiirtein kissanmentävä reikä edessä, jotta siitä kirjoitettaisiin negatiivinen arvio.
Puolueettomampi olisi tekninen ratkaisu, esim. kännykkään kiinitettävä mikroskooppi (näitä on jo) ja ohjelma joka analysoi kankaan sidoksen ja kenties langan tyypin. En ole kuullut että kukaan olisi tälläistä vielä kehittänyt, vaatii kuvantunnistukselta aika paljon, mutta tuskin teknisesti mahdoton. Vaatisi silti todella paljon tutkimus- ja kehitystyötä. Jos idis on mielestäsi hyvä ja suonissasi virtaa Slush, lähden kyllä mukaan kehittelemään 🙂

Vaatefirmojen vapaaehtoinen kehittyneempi informaation antaminen kuluttajalle
Tällä hetkellä laki vaatii ilmoittamaan kuitusisällön, valmistajan tai valmistuttajan/maahantuojan sekä pesuohjeet. Koska kaikkia materiaaleja on paremmin ja huonommin kestäviä ja jokainen kuitu on johonkin käyttöön sopiva, ei kuitusisällöstä voi kovin helposti vetää johtopäätöksiä kestosta. Valmistaja/valmistuttaja kertoo harvoin varmuudella laadusta, saman brändin sisällä laatu heittelee varsinkin halvemmissa hintaluokissa ihan hyvästä tosi huonoon. Pesuohjeita ei voi muuta kuin kehottaa noudattamaan, vaikka ne välillä ovat älyttömiäkin, koska en halua joutua vastuuseen kenenkään pilautuneista vaatteista – tietysti jos tiedät tietäväsi tekstiileistä riittävästi, antaa mennä vaan. On kiusantekoa kehottaa pesemään 100% puuvillavaate, jossa ei ole erikoisia muita osia, kolmenkympin käsinpesussa.

Valmistusmaata ei ole tällä hetkellä pakko ilmoittaa, vaikka se yleistä onkin, ja laadun tunnistusmerkkinä valmistusmaa ei ole hyödyllinen. Kyllä Euroopassa voidaan tehdä huonoa ja kaakkois-Aasiassa laatutavaraa, kyse on siitä minkälaisia valintoja suunnittelussa ja valmistuksessa tehdään.

Pakollisista tiedoista ei siis laadun arvioinnissa ole hirveästi apua. Jospa vain valmistajat älyäisivät antaa vapaaehtoisesti lisätietoja enemmän kuin nykyään! Hyviäkään vaatteita valmistavat tuottajat eivät osaa tai halua kertoa omista tuotteistaan niin, että merkityksellinen laatuinformaatio välittyisi ostajalle asti. Kaikenlaista liibalaaba-brändinrakennusta kyllä riittää, mutta jestas kun joskus saisikin lukea vaatteesta miksi se oikeasti on hyvä. Materiaali on tämä koska… kehrätty niin ja näin sillä… kankaan on kutonut se ja se… huomatkaa saumaratkaisu, napin kiinitys, kestävät ne ja nämä…
Joskus saatetaan mainita tietty puuvillalajike tai vielä harvemmin kehruukone, mutta näitä infoja nähdäkseni minun pitää yleensä vierailla miestenvaateosastolla. Ja kumminkin luulisi, että kannattaisi koittaa vaikuttaa ostopäätökseen kertomalla itse tuotteesta jotain positiivista, mutta perustuukohan vaatekauppa tällä hetkellä niin voimakkaasti tunnepohjaiseen impulssiosteluun, että korkeampien aivotoimintojen herättelyn laatufaktalla pelätään puhkaisevan shoppailufiiliksen lämpimän kuplan ja häätävän asiakkaan kokonaan kaupasta pois?

Välillä törmää myös siihen, että vaatevalmistaja on niin omassa vaatemaailmakuplassaan, ettei käsitä kuinka vähän keskivertoasiakas vaatteiden laadusta vain katsomalla käsittää. Laatua ilmentävät seikat, jotka ammattilaiselle paistavat kilometrien päähän, aukeavat muille vain rautalangasta vääntämällä. Vääntäkää sitä rautalankaa, te hyvää tavaraa tekevät! Vääntäkää niin, että soi! Sitten toki pitää itse tietää minkälaisia vaatteita tuottaa ja miksi, mutta tämän asian kirkastaminen itselleen ei voi olla kuin hyväksi.

Tekniset urheilu- ja ulkoiluvaatteet ja niiltä näyttävät vaatteet ovat tällä hetkellä kovin ajankohtaisia. Syyksi arvelen mm. sitä, että niissä funktionaalisuus ja kesto ovat sisäänrakennettuina oletuksina. Ennustan seuraavaksi ilmiöksi työvaatteden suosiota.

Myyjät
Vaatteen mukana olevan tiedon puutteen lisäksi kun suuren volyymin ostopaikoissa ei ole myyjiäkään, joka olisi ihanteellisesti se henkilö, joka toimii vaatevalmistajan ja asiakkaan välissä tulkkina (myyjällä tarkoitan jotain muuta kuin hyllyttäjää ja kassapiippaajaa, eli sellaista ammattilaista joka oikeasti voi hyödyllisellä tavalla opastaa vaateostoksilla olevaa kuluttajaa).

Mieluiten kun saisi vielä näistä käyttöön useampia!!

Vaatteiden laadun kohentaminen

Kiertotalous on vaatteiden laatutasoon liittyvä asia, jossa vaatteen kestolla ja laadulla nähdään olevan taloudellisesti (eli “oikeasti”) merkittävä vaikutus. Ihmisen närkästys kulahtavasta vaatteesta ei ole niin tärkeä asia, että sen takia alettaisiin ajaa yhteiskunnallisia toimia vaatteiden laatutason kohentamiseksi. Luonnonvarojen haaskuuta voidaan voivotella, mutta niin kauan kuin ympäristön pilaantumisen hintaa ei maksateta kuluttajalla eikä edes tuottajalla, sillä ei ole mitään käytännön merkitystä.

Perinteisen tuota-myy-unohda -mallin mukaisessa taloudessa vaatteen huono kesto on osoittautunut peräti tehokkaaksi tavaksi saada raha kiertämään: suureen myyntivolyymiin ja yksittäisen vaatteen mitättömään arvoon perustuva pikamuotijärjestelmä tuottaa investoituun rahaan nähden paremmin kuin hitaampaan kiertoon ja yksittäisen tuotteen suurempaan arvoon perustuva vanhempi vaateteollisuus.

sauamirivistaa-saramaki
Edullisia vaatteita myyvän ketjuliikkeen kannattaa tinkiä jopa pistojen määrästä ompeleessa.

Mutta kiertotalousajattelussa malli voidaan keikauttaa päälaelleen. Mielenkiintoisia ajatuksia ovat ne, joissa vaatteen kesto on suoraa rahallista hyötyä sen tuottajalle, kuten uudelleenmyynti- tai leasingkonsepteissa. Vaatteiden uudelleenkäytön lisääminen ja kaikenlainen palvelu- ja korjaustoiminta sen ympärillä vaatii toimiakseen yleistä laatutason nostoa. Tällä hetkellä käytettyjen vaatteiden markkinat ovat tukahtuneita paitsi kertakaikkiseen vaatteiden ylitarjontaan – päästyään kaupan ovesta ulos vain harvalla vaatteella on enää neljäsosaakaan uutena ostohinnasta, itsellistä arvoa ei siis hirveästi ole – myös huonolaatuisten vaatteiden massaan, josta käyttö- ja myyntikelpoisen vaatteen löytäminen vaatii valtavasti vaivaa. Jopa niin paljon, että jos vaivannäkö ja ajankulu hinnotellaan, onkin ehkä kuluttajalle fiksumpaa hankkia uusi vaate kaupasta!

01-paidanosat
Tuikitavallisen kauluspaidan laadun arvostelussa on huomioitava vähintäänkin kuvaan merkityt seikat, eikä riitä, että pistää ne merkille, vaan osattava tulkita mitä ominiasuudet merkitsevät.

Pohjolan ministerineuvoston raportti “EPR-systems and new business models Part II: Policy packages to increase reuse and recycling of textiles in the Nordic region” kannattaa lukea, mikäli tekstiilin kiertotalous vähääkään kiinnostaa. Sen tukemiseksi ja kehiittämiseksi esitetään monia toimia, jotka eivät ole hahattelua vaan osan voisi ottaa vaikka samantien käyttöön. Vaatteiden ja tekstiilien laatutason kohottaminen on yksi raportin huomion kohteista.

Tähän ehdotetaan seuraavia toimenpiteitä
– Laadun ja vastuullisuuden koulutus vaatesuunnittelijaopintoihin pakollisena osana
– Resource bank joka jakaa ajantasaista tietoa
– Tutkimusta siitä mitkä ominaisuudet oikeasti pidentävät vaatteen käyttöikää, ei vain teoriassa vaan käytännössä. Esimerkkinä nylon on kestävämpää ja teoriassa kierrätettävämpää kuin puuvilla, mutta puuvilla saattaa luonnonkuitujen arvostuksen takia kuitenkin tukea pidempää käyttöä ja parempaa huolto. Tutkittua tietoa näistä asioista on toistaiseksi vain vähän.
– Kestomerkintä. Joutsenmerkki ja EU-kukka sisältävät joitain vaatimuksia keston suhteen, mutta eivät ole vaatteissa yleisiä merkintöjä. Monille kuluttajille laatumerkintä, joka lupaa tietyn pesukertojen määrän keston, olisi tervetullut apu ja auttaisi perustelemaan kenties kalliimman hinnan, mutta laatu on sikäli hankalasti määriteltävä ja moniosainen asia, että tälläisen kriteeristön luominen ja mittauttaminen olisi todella vaikeaa.
– Oletettavan kohtuullisen keston perustason määritely ylipäänsä ja nykyistä ylemmäksi.

Mikä tämä oletettava laatutaso on ei ole tälläkään hetkellä kovin selvää. Luin Kuluttajariitalautakunnassa olleita vaatteisiin liittyneitä tapauksia, ja nimenomaan vaatteen laatuun tai kestoon liittyneitä ei ollut montaa. Riitajuttuja oli tullut kalliimmista ulko/urheiluvaatteista ja viimeisimmässä Kuluttaja-lehdessä puolessa vuodesa kuluneista leggingseistä. Ilmeisesti vaatefirmat ottavat yleisesti vikaantuneet tuotteet takaisin riitelemättä kuluttajan kanssa – hyvä sinänsä, mutta rajankäynti siitä, missä määrin kuluttajan pitää vaatteesta ymmärtää tavoiteltu ja saavutettu laatutaso, olisi hyödyllistä. Esim. haluaisinpa tietää, mitä mieltä Kuluttajariitalautakunta on siitä, pitääkö ostaessaan möyheänpöyheän akryyli-viskoosi-neuleen jo valmiiksi ymmärtää, että se tulee nyppyyntymään karmeasti, vai onko nyppyyntyminen tässäkin tapauksessa vaatteen virhe.

Pohjimmaisena on kysymys siitä, kenen vastuulla vaatteen laadun määrittäminen on: kuluttajan, tuottajan vai pitäisikö yhteiskunnan jollain tapaa puuttua tähän asiaan (kuten esim. elintarvikehygienian suhteen, ei kuluttajan tarvitse nuuhkia maitoja ja koittaa päätellä missä tölkissä olisi alhainen bakteeripitoisuus, vaan yhteiskunta on määritellyt tietyn perustason, joka muodostaa maitoalan toiminnan rungon).

Seuraavassa osassa muita keinoja laatutason kohentamiseen!

ps. tämä kirjotus perustuu ympäristötutkijoiden työhuoneella Nessling Nestillä pitämääni aamualustukseen. Kiitos työhuonetilasta, Nesslingin säätiö!!

Laadun yksityiskohdat: Napin kiinnitys

Varmistan vielä, että pääkaupunkiseutulaiset lukijat ovat tietoisia Kierrätyskeskuksen juhlapäivästä 19.11., jolloin paitsi Tunnista Laatu -kaapit lanseerataan Itäkeskuksessa ja Nihtisillassa, on kaikenlaista muutakin tapahtumaa ja -25% alennus hinnoista.

No niin. Sitten nappeihin. Osana Vaatelaatukirjan kirjoittamista olen paneutunut kaikenlaisiin pikkujuttuihin, jotka vaatteen valmistuksessa vaikuttavat käyttökestoon ja -mukavuuteen. Tällä viikolla teemana ovat ollet napit. Olen lukenut erilaisista napinkiinnityskoneista – siinäpä muuten sähäkästi kehittyvä teknologian alue, jos koneiden suunnittelu kiinnostaa – ja tehnyt tutkimusta ketjuvaatekaupoissa. Käsin huolellisesti kiinnitetty nappi on tietenkin paras, mutta harvinainen vaihtoehto.

Täällä voi käydä vilkaisemassa napinompelukonetta.

saramaki-monki

Incognitona pikamuotikaupan sovituskopissa!

saramaki-napinkiinnitys

Tukipala napin alla – kiistämättä hyvä juttu, vaikka  muuten en ehkä tätä polyestermekkoa suosittelisi.

Ensimmäinen kenttähavainto on, että napit eivät ole tällä hetkellä kovin muodikkaita. Johtuuko tämä puhtaasti muodin oikuista vaiko siitä, että napin ompelu on hitaahkoa puuhaa, vaatii erikoiskoneita ja yhden lisätarvikkeen kanssa ähräämistä, jää mysteeriksi. Muuten kyllä napinkiinnitysmetodin tarkastelu avaa mielenkiintoisia näkymiä vaatefirmojen ja -tehtaiden toimintaan. Tulee ihan mieleen kakunpala, josta voi johtaa koko universumin…

saramaki-nappinurja

“Linnunpesä” – epäesteettinen mutta OK kestävä.

sarmaki-nappi2

Johonkin panostetaan, toisalla pihistetään: aitoa simpukakuorta olevat suhteellisen hinnakkaat napit, jotka kuitenkin kiinnitetty sillä vanhemmalla koneella, niin että jos tarpeeksi kuvassa näkyvästä langanpäästä kiskoo, nappi singahtaa irti.

Löysin vain yhden esimerkin herkästi purkautuvasta vanhanaikaisesta ketjutikki-napinompelukoneella kiinitetystä napista > halpoja vaatteita valmistavat tehtaat ovat investoineet hiljattain uusiin välineisiin. Vanhanaikaisen ketjutikkikoneen etu on se, että napin kiinnitys näyttää nurjalta puolelta siistiltä, kun taas kestävämpi lukkotikkikiinnitys tekee nurjalle puolelle ruman “linnunpesän”, josta törröttää sekava määrä langanpäitä. Uusin aluevaltaus ovat ketjutikkikoneet, jotka ompelevat tekokuitulangalla, joka sitten kuumalla puikolla tai vastaavalla lisävarusteella sulatetaan. Möykyksi sulanut lanka ei purkaudu ja nurja puoli on kohtuullisen siisti. Hyvä kompromissi siis.

saramaki-nappi1

Napinläpien välinen siirtymätikki tekee huolittelemattoman ja halvahkon vaikutuksen, mutta vika on puhtaasti esteettinen. Uudemmissa koneissa tätä tikkiä ei tarvita.

Opin senkin, että vastoin aiempaa luuloani kantanapit voi myös ommella koneella JA nyt on keksitty ompelukone, joka tekee jonkunlaisen solmun. Valitettavasti tästä solmusta ei ole netissä kunnon kuvia, enkä pääse vertaamaan niitä käsintehtyihin solmuihin.

 

Laatukaappi Kierrätyskeskukseen

Kuinka tunnistaa hyvälaatuinen vaate, joka kestää käytössä ja on kaikinpuolin huolellisesti valmistettu? Tähän käytännön kysymykseen koitan yhdessä Kierrätyskeskuksen kanssa antaa käytännönläheisiä vastauksia Tunnista Laatu -kaapilla: siihen on kerätty Kierrätyskeskuksen valikoimista tavalla tai toisella laadukaita vaatteita, joiden hyvistä ominaisuuksista kerrotaan infolappusilla. Mitään yleistä ohjetta laatuvaatteen tunnistamiseen ei ole, vaatteiden toivottavat omnaisuudet kun vaihtelevat niin paljon, mutta näin ainakin koitetaan vetää huomio joihinkin laadusta vihjaaviin ominaisuuksiin.

kierratyskeskus-laatukaappi

Tunnista laatu -kaappeja tulee ainakin alkuunsa kaksi, toinen Nihtisillan ja toinen Itäkeskuksen kauppaan, lanseeraukset 19.11.

Esimerkkivaatteiden lisäksi pääsee vertailemaan heppoista halpis-t-paita ja laadukasta, hieman kalliimpaa t-paitaa uusina ja viiden pesun jälkeen. Hyvälle paidalle ei ole käynyt mitään, kehno on mennyt aivan venkuraksi. Lisäksi vinkkejä vaatteiden korjauttamisesta istuviksi ja omankokoisiksi ompelijalla jne jne. Paljon asiaa yhdessä kaapissa!

kierratyskeskus-laatukaappi2

On muuten yhtä hankala löytää täysin huonolaatuinen kuin täysin hyvälaatuinen vaate. Suunnittelussa ja valmistuksessa tehdään aina päätöksiä sopivan tasapainon saavuttamiseksi hinnan ja vaatteen lopputuloksen välillä. Varsin harvoin on taloudellisia mahdollisuuksia tehdä jokainen valinta parhaan mahdollisen laadullisen lopputuloksen mukaan. Toisaalta vastaavasti harvoin aivan joka asiassa joudutaan tinkimään, yleensä vaatteessa kuin vaatteessa on jokin osa jos ei suorastaan hyvä niin ainakin OK. Etsin edelleen täysin kehnoa t-paitaa luennolla esimerkikkikappaleena näytettäväksi, tähän mennessä yhdessäkään ei ole ollut sekä huono kangas, lörpöt ompeleet, kurttuinen helma, kierot saumat, ruma pääntien viimeistely että puuttuva olkasauman tukinauha!