Kalliit käytetyt vaatteet

Oletteko jo kauhistuttaneet itsenne ja samalla saaneet tulen pyrstön alle IPCC:n ilmastoraportilla? Toivon että kyllä. Vaatteiden osalta, mikä nyt siis on se aihe mistä minä tieden eniten ja voin syvimmällä kokemusen rintaäänellä puhua, tärkein ilmastoteko on pitää vaatteet käytössä mahdollisimman pitkään. Käytännössä se on esim. käytetyn vaatteen hankkiminen uuden sijaan. Tähän on oikein rahallisetkin perusteet, kun käytettynä on yleensä varaa paljon laadukkaampaan kuin uutena olisi. (Minulla ei mitenkään olisi varaa näihin silkki- ja kashmirvaatteisiin, jos ostaisin aina uutta. Olis aikalailla kökköpuuvillasekoite- ja akryylilinjaa tällä budjetilla…)

Mutta tämän sanottuani, pääpointti käytetyn vaatteen hankkimisessa sen enempää kuin uudenkaan ei pitäisi olla hinnassa. Vaatteella pitäisi ihanteellisesti olla itseisarvonsa. Laadukas ompelutyö ja hyvä materiaali ei arvoaan menetä sillä, että on tehnyt kierroksen jonkun toisen vaatekaapissa (sama juttu kuin esim arvometallien kanssa, niillä on arvo itsessään). Olen tässä jutellut erittäin hyvää vintageputiikkia pyröittävän ystäväni kanssa ja kuullut että paljon käy väkeä valittelemassa hinnoista. Aina ei tietenkään ole välittömästi varaa just siihen mikä olisi paras ja kivoin. Vika ei kuitenkaan ole silloin yleensä tuotteen hinnassa vaan oman kukkaron toivottavasti väliaikaisessa tyhjyydessä.

Tässä huiskien ommeltujen ja löperöistä, pian nuhjuuntuvista kankaista tehtyjen vaatteiden ajassa pitäisi suorastaan palvoa asiantuntijoita, jotka seulovat valtavista käytettyjen vaatteiden läjistä kuluttajan helposti ostettavaksi sen mikä on oikeasti hyvää ja arvokasta. Siihen menee aikaa ja vaivaa ja tämän ammattitaidon hankkiminen on pitkällinen prosessi, josta sitten asiakas maksaa boutique-tyyppisen vintageliikkeen vaatteen hinnassa. Kirppikseltä _voi_ löytää vastaavanlaisen paaaljon halvemmalla, mutta sitten joutuu itse olemaan oma asiantuntijansa, ja käyttämään tuntikausia omaa aikaansa osuakseen juuri siihen herkkuun. Hinta lisäksi auttaa fokusoimaan siihen, mikä on oikeasti itselle se tärkein hankinta. Käytettyä ja uutta ei sitäpaitsi pidä vertailla sokkona keskenään, vaan samanlaatuista käytettyä uuteen vastaavaan. Käsinkirjottu silkkipusero maksaa ehkä vintageliikkeessä neljäkymppiä, mutta selvitäppä paljonko yhtä hyvä maksaisi uutena jos sellaista edes mistään saisi! Minimissäänkin satasia!

 

Jos haluaa nopeasti ja hyvän, se ei voi olla halpaa. Jos haluaa halvan ja hyvän, sitä ei saa nopeasti. Jos ei halua hyvää, saa minulta läpsäytyksen märällä sukalla.

Guccista ja isotädin ruutuhameesta

Screen shot 2018-03-13 at 17.17.20Screen shot 2018-03-13 at 17.19.48.png
Lähde: vogue.com

Olettehan jo nähneet Guccin aivan kahjon ja huvittavan muotinäytöksen kuvia? Se on luultavasti pyörinyt Facebook-virrassanne, sihen ovat todennäköisesti linkittäneet sellaisetkin tuttavat, jotka eivät ole muotisuunnittelijoita tai muodin aktiivikuluttajia. Se on täynnä klikkiherkkuja, kaikkea outoa, johon näpäyttää peukku tai sydän.

Screen shot 2018-03-13 at 17.27.59

Kyllä se muoti nykyään on sitten hullua! Vai onko? Todellisuudessa, näyttävän stailauksen alle piiloutuen, Alessandro Michele tarjoaa häkellytävän demokraattisen kokoelman: poislukien pikkuruisilla kristalleilla käsinkirjotut vaatteet, jokainen vaatekappale on entuudestaan tuttu! On perusmallista villakankaista ruutuhametta ja -housua 70-luvulta, pitkää bleiseriä 90-luvulta, lyhyttä toppista 00-luvulta, isoja olkapäitä 80-luvulta ja chanel-jakkua ja neliönmallista silkkihuivia miltä hyvänsä vuosikymmeneltä – ei mitään ennennäkemättömiä siluetteja tai vasta kehiteltyjä kankaita. Koko kokoelmassa ei ole mitään sellaista, jota ei löytäisi hyväntekeväisyyskirppikseltä alle 10€ hintaan HUOM! pitää valita sellainen ostopaikka, johon toimitetaan kuolinpesiä, ei sellaista, johon keräytyy aktiivi-ikäisten Ginatricot-riepua. Itsensä voi pukea uusimpaan Gucci-tyyliin alle viidelläkympillä, (irto)päästä varpaisiin.

Screen shot 2018-03-13 at 17.19.01.pngScreen shot 2018-03-13 at 17.22.22.png
Se, mitä ei mummokirppikseltä saa, ovat näytöksen asusteet. Lohikäärme, käärme ja kloonipäät olivat näytöksen vetonauloja, mutta Guccin toiveena lienee, että kuluttajat ostavat raflaavat aurinkolasit heidän liikkeestään, vaikka muuten toteuttaisivat tyyliä ruutuhousuilla papan ullakolta ja urheilutakilla ja logopipolla omilta yläasteajoilta.

Näen ehdottomasti aivan kreisien asusteiden tulevan kesän instagram-trendinä. Ne joilla ei ole varaa hankkia custom-valmistettua irtopäätä tai harvinaista liskoa, voivat kanniskella mukanaan esim huutokaupasta ostettua täytettyä pöllöä tai mitä hyvänsä yhtä epäkäytännöllistä huomionkerääjää. Mielikuvitus vaan käyttöön vanhantavarankauppoja ja ullakoita kolutessa! Lisäksi ennustan, että tämä trendi tulee muotoutumaan eriskummallisen muotoisiksi käsilaukuiksi, samassa hengessä kuin ne, joita Schiaparelli suunnitteli aikoinaan. Vuittonin syystalvinäytöksessä oli kanssa jotain kokistölkin näköisiä kristallilaukkuja. Hei! Ehkä siihen täytettyyn pöllöön voisi kiinittää kahvan ja käyttää veskana.

Kokonaisuudessaan tulevan kauden muoti kannustaa pukeutumaan vintagevaatteisiin – ja mikä ihmeellisintä, sellaisiin, joita löytää helposti. Hyväkuntoiset 50-luvun kukkakoltut tai 20-luvun pitsialusmekot alkavat olla vähissä, mutta guccimaista 80-luvun tätitavaraa on saatavilla runsaasti. Ja laadukkaina! Ihania materiaaleja perinteisin yksityiskohdin ja muodoin, miten ilahduttavaa. Muoti ja taloudellisuus kohtaavat toisensa vain harvoin, nyt kannattaa ottaa asiantilasta ilo irti. Voi täysin muotia noudattaen ja hyvin halvalla pukeutua silkkiin ja villaan ja huolellisesti valmistettuihin vaatteisiin (itsehän otan aina muotikaudesta riippumatta mielummin silkkipaidan kierrätyskeskuksen ilmaislaarista kuin ostaisin vaivalla ansaitsemillani rahoilla uuden polyesterirotjakkeen ketjuliikkeestä. En vain voi tinkiä omasta mukavuudestani ja estettisistä mieltymyksistäni ja vielä kaiken huipuksi maksaa tästä ikävyydestä… Lisäksi on huomioitava vielä ympäristönäkökohdat, mutta toden sanoakseni kallistuisin kyllä hienonhienolla tikillä skarpisti ommeltuun vintagesilkkipaitaan päin vaikka langanpäitä tursuava, helmasta runttaan ommeltu polyesteripaita paljastuisi ekologisemmaksi valinnaksi. Toivottavasti näin ei koskaan käy, koska silloin olisin todella vaikean paikan edessä.)

Mutta koitan ymmärtää, että on suuri joukko ihmisiä, jotka kukin omista ja itselleen järkevistä syistä pukeutuvat mielummin ikävistä materiaaleista sinnepäin tehtyihin vaatteisiin. Pääasiallisin pätevä syy lienee ajan puute – on pakko myöntää, että kirppisten koluamiseen saa upotettua tuntikausia – ja käytetyn vaatteen hankkimisen hankalat käyttöliittymät. Käytettyjä vaatteita omiin tarpeisiin sopien ei saa näpsästi kaupungin keskustasta samalla kun käy hoitelemassa muita asioitaan ja varmasti omassa koossa. Nettikirppikset ovat onnistuneet ratkaisemaan kätevyysongelman suht isolle määrälle kuluttajia jollain tavalla, jota en niin ikään ymmärrä, mutta myönnän, että toimii. Tämän kun voisi jotenkin laajentaa myös fyysisiin käytetyn vaatteen myyntipisteisiin, niin saataisiin (hyvälaatuinen) käytetty vaate samalle viivalle kuin (kehnohko) uusi vaate!

Vaatekulut 2017

Jo vuosien ajan olen pitänyt kirjaa vaatekuluistani. Se on ainoa tapa olla mitenkään selvillä siitä rahamäärästä, jonka pukeutumiseen kuluttaa ja siitä vaatemäärästä, joka kaappiin vuoden kuluessa kertyy. Muistiinpanoihin pohjaamaton itsearviointi on todella hataraa – totuus, joka selviää vain kirjanpitoa kokeilemalla.

Vuotuinen vaatebudjettini on 1000€. Kirjanpidon alkuvuosina käyttämäni summat menivät reilustikin suunnittelemani budjetin yli, viime vuosina olen pysynyt juuri määräämässäni summassa. Tonni voi kuulostaa paljolta, mutta jaettuna vuoden mittaan ei johda valtaviin vaatemääriin. Tonnilla saa hankittua sukkia, alusvaatteita ja muuta kulutustavaraa vuoden tarpeiksi, muutaman kallimman kestohankinnan ja loput tarpeelliset/hauskat kirppiksiltä.

Varoitus! Seuraa yksityiskohtaista analyysiä vaatehankinnoistani.

Vaatekulut 2017

Kursiivilla pesula- ja suutarikulut
Lihavoituna uutena ostetut vaatteet
Loput käytettynä hankittua/saatua/itsetehtyä
(suluissa seltyksiä ja tarkennuksia)

Tammikuu
Siskolta kaulakoru lahjaksi 0 €
Pulkkamäkihaalarit Reccistä 16 €
Siskolta hänen dyykkaamansa villakiltti 0 €

Helmikuu

Maaliskuu
Nailonsukkikset ja harmaanruskeat sukkikset Sokokselta 36 €
Mustat sukkikset Seppälästä 10€
Beiget Atlas-villasukat Kierrätyskeskus 0,75€
Mustat sukkikset Lindexistä 12 €
Wolfordin nudet verkkosukkikset 27 €
Kaksien saappaiden korjaus 55€

Huhtikuu
Kaksien kenkien suutarointi 25 €
Kaksi t-paitaa, silkkihuivi ja musta neuletakki Reccistä 18 €
Jane Marplen hame 267 €
Beige olkihattu 65 €
Musta olkihattu 15 €

Toukokuu
Jane Marplen monogrammikoru (käytetty) 9 €
Valkoista puuvillasifonkia 12 €
Keeppi mustaa pitsiä second-hand-kaupasta 10 €
Kolmet sukakkeet 10 €
Rusehtava silkkineulosmekko Kierrätyskeskus 0€ (> muokattu yöpuvuksi)

Kesäkuu

Heinäkuu
Ompelin mustan mekon 0€
Helmikirjottu kaulusasia + alppijääkärin lasit kirppikseltä 3,5€

Elokuu
Ompelin tähtiviskoosipuseron saadusta vaatteesta 0€
Ompelin ilmaislaaripaidoista pöksyt 0€
Worldcon-volunteer t-paita 0€
Cupro-toppi Fidasta 0,2€
Sinivihreän korin uudelleensangoitus 45€
Mustat pitkät käsineet Fidasta 3,5 €
Sininen oversize neule UFFista 13 €
Välikausitakki Taukosta 111€

Syyskuu
Lyhythihainen kaurapuuroneule Hämeenlinnan Bohosta 18 € (neutraali perusneuleeni alkoi olla hiutunut, tämä korvasi sen)
Harmaanvihreä aluspaita kierrätyskeskuksesta 0€
Ilmaislaarineuleesta harmaa hame 0 €
Kumpparit kierrätyskeskuksesta 9€ (edellisiin tuli halkeama)
Tweed-hameen pesetys 10 €

Lokakuu
Melkein musta t-paita vaatteidenvaihtotapahtumasta 0€
Rintaliivit Funky ladysta 80€
Silkkialushame ja -toppi lahjaksi kaverilta 0€
Valkoinen silkkipaita Frida Marinasta 7 €
Strassikoru Frida Marinasta 10€ (ilmeisesti 20-luvun kengän irtoklipsi! Tosi kaunis!)

Marraskuu
Alushousut Funky Ladystä 32 €
Harmaat villasukkahousut, mustat sukkahousut ja harmaat ylipolvensukat Stockalta 71€
Sandqvistin laukun korjautus 12€ (Sandqvistin laukuissa on hyvä nahka mutta onnettomat metalliosat, ärsyttävää)

Joulukuu
Ystävältä lahjaksi valkoinen pitsineuletakki 0€
Harmaanruskea baskeri kierr. keskuksen ilmashuoneesta 0€ (kadonneen Samuji-pipon tilalle)
Harmaat Transpareze sukkahousut 14,9 €
Valkoinen viskoosipusero Milano Italy 80€ (tv-esiintymistä varten – edellinen vastaava oli kainaloista puhki, ja vaikka kuinka rakastan parsimista, en halua olla parsintakainalo valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. Tässä puserossa viehätti erityisesti skarppi silitystyö ja hillitty kudottu pilkkukuviointi. Valmistettu Turkissa, mutta valmistusolosuhteet luvattiin noudattavan eurooppalaista tasoa.)

Yhteensä kaikki 1107,85€
Ostokset 958,85€
21 uutena ostettua vaatetta (sisältäen myös sukkahousut, alusvaatteet jne)

Parhaan hankinnan palkinnon saa Taukon välikausitakki. Tyhmimmäksi osoittautui UFFilta ostettu puuvillaneule, josta piti tulla kiva oloiluvaate, mutta aina se vaan jää roikkumaan rekkiin. Teen siitä ehkä jotain muuta, koska materiaali on kiva. Täydellisiä mustia puuvillasukkahousuja ei lopetetun Vogue Luxe Cottonin tilalle ole löytynyt, vaikka olen kokeillut yhtä sun toista merkkiä. Vinkkejä otetaan vastaan.

Vuoden alussa tulin Arkijärjen Jennin ostolakkohaasteesta innostuneena luvanneeksi etten osta uusia vaatteita (pl sukat ja alusvaateet). No, siis nyt kävi niin että jossain vaiheessa unohdin koko asian ja muistin sen vasta tätä kirjoittaessani… Noloa. Sori. Pääpiirteissään ostokset ym on kyllä olleet hyvin tarpeella perusteltavissa, vaatevarastoni kun on tätä nykyä sen verran niukka, että jonkun vaatteen kuluttua puhki se on korvattava uudella. Suurin osa tämän vuoden hankinnosita on jotain poisheittokuntoon tai ainaki enää mökkikäyttöön kelpaavaksi kulunutta korvaavaa. Muuuttaaaa kyllä joukkoon on mahtunut ns hemmotteluhankintoja ja esim asusteita ja koruja, jotka nyt eivät juurikaan kulu. No, opin tästä sen että ehkä en enää tee vastaavia lupauksia!

Kallein hankinta
oli Jane Marplen hame Japaninmatkalta. Tämä vaatemerkki on suosikkini – ainoa vaatebrändi, joka herättää minussa erityisiä intohimoja. Laatu on yleensä kohdillaan: 2007 ostamani villatakki on edelleen käytössä ja hyvässä kunnossa. Joka kerta kun käyn Japanissa,  siis n. 5 vuoden välein, ostan jonkin JM-vaatteen. Käyn aina Harajukun Laforet-tavaratalon myymälässä, jossa minulla on oma henk koht myyjätär! Hän muistaa, mitä olen aiemmin ostanut ja tervehtii nimeltä, vaikka en siis ramppaa kaupassa joka viikko. Ihan tosi, japanilaista palvelua on vaikea ylittää.
Hame ei korvannut mitään poistunutta vaatetta, se oli silkka luksushankinta. Käsinommellut hakaset! Sirosti hulmahteleva ohut toimikassidoksinen cupro-puuvilla-sekoite! Hengittävä, liukas cuprovuori! Vaaleanpunaisen sävy, joka ei ole liian imelä!

Screen shot 2018-01-21 at 13.34.35

Myyjätär Yuko ja se suomalainen JM-fanityttö.

Screen shot 2018-01-21 at 13.34.00

Tämän hameen ostin. Siinä on ihana purnukka- ja konvehtiprintti.

Toinen iso hankinta oli Taukon musta välikausitakki. Se oli impulssiostos. Olin kaupassa ystäväni seurana, ja sovitin huvikseni yhtä takkia. Siinä oli shaalikaulus, taskut just kivasti käsien kohdalla ja se oli päällä erinomaisen mukava ja näytti sitäpaitsi todella tyylikkäältä. En halunnut riisua sitä joten ostin sen. Se olikin päälläni melkein joka päivä syksyllä. En ole vielä päättänyt pitäisikö tämän takin myötä hyvin vähälle käytölle jäänyt aiempi välikausitakki laittaa kiertoon. Olen pitkään fanittanut Taukon tyyliä ja ideologiaa (pesuloiden positotekstiilien muokkaaminen vaatteiksi), aiemmin vain en ole löytänyt heidän mallistostaa mitään minulle sopivaa.

Japaninmatkalta sain kaksi uutta mieleistä kesähattua, niin että pystyin hylkäämään epäsiistiksi kärsiytyneen olkihatun mökille laiturilököilyyn ja lahjoittamaan kaverille toisen, joka ei ollut oikein imartelevan näköinen.

Pari vaatetta ompelin itse;
simppelin mustan kesämekon, kaverilta saadusta viskoosimekosta puseron, kierrätyskeskuksen ilmaislaarista otetusta neuleesta hameen ja ilmaislaaritrikoista shortsimaiset pöksyt. Niinikään ilmaislaarista löytyneestä oudon säkin muotoisesta mutta ihanan tuntuisesta silkkineulosmekosta fiksasin yöpuvun. Uskomattoman hemaisevasta käsinkudotusta irlantilaisesta tweedistä tehty rumanmallinen takki (ilmaislaarilöytö) on hitaasti muokkautumassa keepiksi, jos saisin sen vaikka kevääksi valmiiksi…

Screen shot 2018-01-21 at 13.36.25

Tälle vuodelle toiveissa
olisi hyvälaatuisen, ohuen mustan neuletakin löytäminen (ostin väliaikakäyttöön Reccistä melko ankean viskoosi-polyamidisekoitteisen jonka aion heivata heti kun löydän paremman). Uudet kesäkengät on melko pakkohankinta, vanhat alkavat olla varsin eläneitä. Uusi kori – tilava mutta ei jättimäinen jonka voi ripustaa pyöränsankaan ja tehty eettisesti ja sekä lyhyet että pitkät hyvin kiinnitetyt kahvat mieluiten nahkaa ja luonnonvärinen ja kaunis – jos tulee vastaan niin ostan. Niin ja alusvaatevarastoa pitää päivittää. Muuta nyt ei tule mieleen, mutta aina sitä jotain ilmenee. Ainakaan en lupaa olla hankkimatta mitään uutta.

Kohtuutta sen sijaan aion jatkaa, kuten myös nirsoilua, kangasnipotusta ja hankalien kysymysten esittämistä vaatemerkeille.

Ostaisitko sen täydellä hinnalla?

Minulta kysyttiin eilen Ilta-Sanomien artikkeliin mitä kannattaa ostaa alennusmyynneistä. Kiireisille lukijoille tiivistyksenä: ei mitään.

Mahdollinen rahansäästö on pienempi kuin todennäköisyys siihen, että ostaa jotain, mitä ei tarvitse tai jossa on jotain vikoja, jotka alelappu häikäisee näkymättömin, mutta jotka kyllä ilmenevät sitten kotosalla. Jos lähtee vähän katsastelemaan, löytyisikö jotain, niin varmasti löytyy. Mutta näin saa sen paljonpuhutun vaatekaapin, joka on täynnä mutta jossa ei ole mitään päällepantavaa.

Mikäänhän ei ole niin tyypillistä kuin selitellä itselleen, kuinka kolmet pinkit sukat kaksien hinnalla on tosi mahtavaa säästöä, vaikka todellisuudessa käyttää aina mustia sukkahousuja. Mutta voisihan niillä joskus piristää asua! Ja mökillä voisi vetäistä sukat jalkaan saunan jälkeen! Kun ne kuitenkin ovat noin edulliset, pakkohan niille on joku käyttö löytyä.

Tätä (sinänsä täysin inhimillistä) ajatusvinoumaa vastaan voin vain suositella tatuoimaan ranteen sisäpuolelle tai kirjoittamaan permannet-tussilla pankkikorttiin “Ostaisinko tämän täydellä hinnalla?“. Jos vastaus todella sataprosenttisen rehellisesti on kyllä, kyseessä on sellainen vaate jota tarvitsee ja jossa ei ole yhtään mitään ominaisuutta, jota pitäisi selitellä itselleen, niin osta sitten. Mutta tämän ihmetuotteen löytäminen alerumbasta on vaivalloista ja todella epätodennäköistä. Luultavammin löydät sen ja mahdut sovituskoppiin menemällä kauppaan jonain rauhallisempana päivänä. Rahansäästöön taas ei kannata suhtautua turhan toiveikkaasti. Eniten säästää olemalla ostamatta yhtään mitään.

Screen shot 2017-12-27 at 16.37.12.png

Käsitys siitä, että alennusmyynnit ovat jonkinlainen kuluttajien hyödyksi ja iloksi järjestetty hyväntekeväisyyskampanja on, luonnollisestikin, väärä. Alennusmyyntejä järjestetään, koska ne saavat ihmiset ostamaan enemmän. Joulun jälkeiset alennusmyynnit, juhannuksen jälkeiset alennusmyynnit, hullut päivät lukuisine kopioineen, mid-season salet, takaisin-kouluun-tarjoukset, alekarnevaalit ja hintarysäykset ja black fridayt ja niin edelleen. Ei koko vuodessa ole montaakaan viikkoa, jolloin ei olisi jotain alekampanjaa. Ei siis ole mitään aihetta huolestua siitä, että jos skippaa tämän fantastisen upean megamega säästötilaisuuden, olisi koko ensi vuodeksi tuomittu kaamean kalliisiiin hankintoihin. Tavara ei tästä maailmasta lopu eikä kauppiaille tule sellaista tilannetta, etteikö sitä kannattaisi asiakkaille myydä.

Kauppiaan kannattaa alennusprosenttitaulukoilla ym hämärtää myymästään tavarasta pyytämäänsä hintaa, ja tehdä kuvitteellinen säästö kuluttajalle yhtä todellisen tuntuiseksi kuin se rahamäärä josta kuluttaja joutuu luopumaan. Mutta omaksi hyödykseen on hyvä pitää kristallinkirkkaana mielessä se, että ainoa summa jolla on väliä, on se joka lompakosta lähtee. Aleprosentti on markkinointiosaston tarkkaan mahdollisimman houkuttelevaksi miettimä numero, jolla on yhtä vähän tekemistä todellisuuden kanssa kuin mainoslupauksilla yleensäkin.

Teille, jotka vielä säästönkiilto silmissä etsitte mahdollisimman suuria aleprosentteja, minulla olisikin tässä upea tarjous joka tuskin tulee toistumaan. Juuri sinulle! Tämä vanha sukka tässä, sen normaalihinta on kymmenentuhatta euroa, mutta nyt poikkeuksellisesti tarjolla sadan euron hintaan! Elikkä huikea yli 99 prosentin ale! Säästät siis 9900 euroa – sehän on kivan etelänmatkan hinta! Mitä vielä viivyttelet, ota äkkiä yhteyttä ja tartu tähän mahdollisuuteen säästää lomamatkan verran rahaa! Halloo… no, mikä nyt on, kun ei raha kelpaa… ihmeellistä väkeä.

 

 

 

Laatuvaatteista televisiossa

Screen shot 2017-12-12 at 12.55.01

Olin Ylen Aamu-tv:ssä puhumassa lyhyesti vaatteden laadun tunnistamisesta (linkki Aareenaan). Olen sanomattoman iloinen, että tämä aihe on selvästi nyt nousemassa yleiseen keskusteluun. Vaikuttaisi siltä, että 90-luvulta asti kestänyt pikamuodin halpuushuuma ja suuren valikoiman & nopean vaihtelun positiiviset puolet on käyty läpi. Tai ainakin on saavuettu laadun pohjataso, jonka alle mennessä mikään hinnanhalpuutus ei enää kompensoi.

– Tietysti eniten kuluttajaa kiukuttaa, jos kallis tuote osoittautuu huonoksi. Viimeksikuluneet vuosikymmenet on ollut jokseenkin tavallsita, että hyvälaatuisilla tuotteilla maineen luonut vaatemerkki sirtyy käyttämään halvempia, huonommin kestäviä materiaaleja ja nopeampia, kehnompia valmistusmenetelmiä. Tämä on taloudellisesti mielekästä, sillä merkittävä osa kuluttajista ei esim. jaksa tai kehtaa reklamoida kehnosta vaatteesta, puhumattakaan tilanteesta jossa vaate ei ole kovin hyvä, mutta ei niin selvästi huonokaan, että siitä oikein osaisi valittaa. Joten vaatemerkin kannattaa ratsastaa vanhalla maineella, mutta nipistää tuotantokustannuksista. Pitkän tähtäimen suunnitelmana ei ihanteellinen – jossain vaiheessa markkinoinnilla ei voi enää paikata odellisen laadun puutetta – mutta kyllä sillä aika mona vuotta porskuttaa. Ja kun kaikki tekevät samaa, keskimääräinen laatutaso laskee ja kuluttajien odotukset myös.

Vika ei tosin ole yksin siis vaatemerkkien ahneuden vaan myös kuluttajien, jotka ovat tottuneet halpoihin vaatteisiin ja pitävät mitä hyvänsä yli 30 euroa maksavaa riistohintana…

Kuitenkin, jonkinlaisen paradigmanmuutoksen äärellä tässä saatetaan olla. Kun vaan saataisiin epämääräinen käsite ‘laatu’ aukikirjoitettua niin, että sitä voisi selvästi mitata ja vertailla!

Sananen työpukeutumisesta

Hesarissa oli tässä hiljan juttu työpukeutumisesta – tämä tieto sille yhdelle ainolle viimeiselle henkilölle, joka ei ole siihen jo törmännyt. Juttu oli itsessään mielenkiintoinen ja niin oli sen aiheuttama laaja närkästyskin.
Minulle tuo juttu ja sen pikkutarkat neuvot ei tuntunut siltä, että joku koittaa päällepäsmäröidä *minun* pukeutumistani ja olemistani ja rahan- ja ajankäyttöäni. Se oli vain mielenkiintoinen kurkistus tietyn heimon eriskummallisiin käytäntöihin, kuin antropologinen dokumentti. Kaikenlaisia outoja sisäpiirirituaaleja sitä onkin! Ajatella, hedge fund managerit ja Brysselin lobbarit jne juoksevat lounastauolla kampaamossa sen sijaan että esim söisivät lounaan (varmaan myös auttaa pysymään professionaalin imagon vaatimassa laihuudessa)! Kuulostaa stressaavalta, mutta onpahan noilla aloilla varmaan palkatkin sen mukaiset?

Osa närkästymisestä tuntui kumpuavan lähteestä “mitä tälläisestä turhasta asiasta juttuja kirjoitetaan”, mitä aina jaksan ihmetellä. Ihmset, joille on oikeasti aivan se ja sama mitä päällensä pukevat ovat niin harvassa, että voi hyvällä syyllä ihmetellä onko heitä olemassakaan. Vaatteet eivät ole vapaavalintainen harrasteasia, ne ovat minimissäänkin pakko ja välttämättömyys, parhaimmillaan myös kommunikaatiota, hyvinvointia ja itseilmaisua. Niinpä pukeutumisesta kertovat jutut mediassa ovat myös jotain aivan muuta kuin höpöhöpöä. Niissä voidaan kaivaa esiin ja tarkastella varsin laajoja yhteskunnallisia asioita. Sekä tiedostettuja että varsinkin tiedostamattomia käsityksiä ulkonäköön liittyen on kaikilla ihmisillä, ja tälläisten käsitysten olemassaolon tunnustaminen ei vielä itsessään ole vääryys.

Voi esimerkiksi totta tosiaankin pitää paikkansa, että monet ihmiset ties mistä alitajuisista ja menneiltä ajoilta periytyneistä syistä pitävät hamepukuista naista pätevämpänä kuin housupukuista, kuten toinen haastateltava asiantuntija arveli. Siinähän ei ole tietenkään mitään järkeä, mutta kaikenlaisia ajatusvinoumia ja päähänpinttymiä on, minkäs teet. Tässä tapauksessa – olettaen että tämä päähänpinttymä todella on yleisesti olemassa, mikä ei artikkelista vielä selvinnyt – voi joko päättää, että hameen käyttö on suht vaivaton tapa veivata päästä niitä, joita tuollaisella konstilla voi manipuloida, tai sitten tarkoituksella käydä tuollaisia päähänpinttymiä vastaan olemalla kiistämättömän pätevä housupukuinen nainen. Kannattaa muuten tutkistella itseään tässä asiassa ja selvittää minkälaisia ennakko-oletuksia tekee ihmisten ulkonäöstä ja/tai sukupuolesta jne. Todella harvassa ovat ne, joilla ei ole mitään ennakkoluuloja. Jos ei pidä laittamatonta tukkaa epäammattimaisena, saattaakin ajatella vaikkapa näyttävästi meikatun naisen olevan aivoton bimbo jne.

Artikkelissa oli useita päteviä huomioita. Luotto-ompelija ja -suutari on hyvä etsiä, jos ei vietä koko elämäänsä verkkareissa ja lenkkareissa. Miesten kengissä on sangen hyvä korrelaatio hinnalla ja laadulla, ja kolmensadan euron miestenkengät on fiksu hankinta, jos käyttää nahkakenkiä ja käytössä on keskimääräinen vaatetusbudjetti. “Investoi, älä shoppaile” on metodi, jota itsekin suosittelen, vaikka ilmaisen sen eri sanoin: selvitä itsellesi mitä oikeasti tarvitset ja sitten hanki se, äläkä ostele tunnepuuskissa jotain sellaista mitä et ensinkään tarvitse ja joka edistää vain vaatekauppiaan rikastumista eikä sinun hyvinvointiasi. Alennusmyyntejä kannattaa varoa, eivät vaatteet ole siellä siksi että saisit ne halvemmalla vaan siksi että kukaan ei ole ostanut niitä täydellä hinnalla. Hanki hyvät perusvaatteet, niin elämä helpottuu. Ja mitä tulee nyppyihin… no, mitään faktuaalista haittaa niistä ei ole, mutta ovathan ne nyt sentään rumia. Jne.

Sitten toki oli näitä väitteitä, joista tulee mieleen, että niiden lausuja kärsii jonkinlaisesta Tukholma-syndroomasta järjettömien ulkonäkövaatimusten suhteen. Ei saa näkyä harmaata hiuksissa. Pitää vahtia figuuriaan. Ei saa olla normaaleja vanhenemisen merkkejä kuten silmäpussit. Hampaanvalkaisu. Kynsihoidot. Loppumattomat ulkonäkövaatimukset, jotka ovat kaiken lisäksi vielä tiukasti sukupuolitettuja ja joiden noudattaminen lisää työtaakkaa varmaan puolella. Jos itse skippaa lounaat mennäkseen laitattamaan milloin tukkaa, milloin kynsiä, ja kaikinpuolin ponnistelee paitsi täyttääkseen jopa ylittääkseen nämä vaatimukset, niin tuntuu varmasti fuskaukselta, että jotkut (naiset) eivät teekään näin.

Se, että tuo esiin tälläisten enemmän tai vähemmän sanoittamattomen ulkonäkövaatimusten olemassaolon on itsessään täysin järkevää. Ihminen on sosiaalinen olento, ja pukeutuminen on sosiaalista viestintää, jota voi myös hyödyntää tarkoituksella. Mutta työelämän ja yleensäkin elämän ulkonäkö- ja pukeutumisvaatimukset kannattaa alistaa järkiperäiseen tarkasteluun, ennenkuin ryntää toteuttamaan niitä. Jotkut niistä ovat harmittomia tai jopa hyödyllisiä yhteenkuuluvuuden lisääjiä. Lähestulkoon kaikilla sosiaalisilla ryhmillä ja myös työpaikoilla on jonkinlainen pukeutumisetiketti, olkoon se sanoitettu tai ei. Slush-kelpoisessa startupissa ei olla töissä frakissa ja silinterissä sen enempää kuin jossain ministeriössä oltaisiin verkkareissa.
Joskus jaettu pukeutumistyyli on kätevä yhteenkuuluvuuden luoja, joka auttaa tunnistamaan samanhenkiset jo kaukaa. Mutta silloin kun se äityy ikäväksi kilpavarusteluksi, joka vie resursseja järkevämmistä puuhista ja on kaikille haitaksi, sitä kannattaa aktiivisesti vastustaa – se on jo suorastaan eettinen velvollisuus. Yhteiskunta ja sen vaatimukset eivät ole luonnonlakeja, vaan ne ovat ihmistenvälisiä sopimuksia joita uusinnetaan niihin osallistumalla. Jos menee leikkauttamaan silmäpussinsa saavuttaakseen ‘professionaalin luukin’ ja olettaa muiden tekevän samoin, on paitsi kohtuuttomien vaatimusten uhri, myös sälyttää niitä muiden kannettavaksi.

Työpukeutumisessa joutuu usein tekemään kompromisseja (jos ei ole kirjoittaja, joka voi tehdä hommiaan kotisohvalla valintansa mukaan pitsikauhtanassa tai nuhruisesssa yöpuvussa, hahhaa!). Kysymys kuuluukin, missä menee raja, jonka jälkeen ulkonäöllisiin kompromisseihin myöntyminen aiheuttaa enemmän yleistä ja yhteiskunnallista haittaa kuin niihin myöntyminen. Pukeutumiseettinen kysymys siis. Jos nyt itse olisin tilanteessa, jossa voisin työlläni pysäyttää ilmastonmuutoksen ja ratkaista kaikki maailman konfliktit niin että sodat loppuisivat, niin sen eteen voisin föönauttaa tukkani joka päivä, pukeutua pellepukuun, leikkautaa silmäpussit ja vaikka otattaa kolmannen rinnan otsaan, aivan sama. Pienempi paha se olisi kuin ilmastonmuutos ja sodat. Mutta harvassa ovat ne työt jotka olisivat sen arvoisia.
(Vahingollisia vaatimuksia ovat nähdäkseni mm. “vain nuoren näköinen nainen on ammattimainen”, “naisella pitää joka päivä olla eri vaatteet yllään”, tai “ammattimainen ulkonäkö vaatii niin kalliita vaatteita, että se ajaa taloudelliseen turmioon”).

Harmaa alue täysin kohtuullisten ja aivan kohtuuttomien ulkonäkövaatimusen välillä on laaja. Keskustelemalla se toivottavasti tarkentuu ja selventyy – hankalintahan on, jos oletuksia on, mutta niitä ei sanota ääneen.

Tavarataidot ja Paikka kaikelle

tvarataidot

Turun kirjamessut ovat nyt viikonloppuna, ja siellä voi käydä mm kuuntelemassa Tavarataidot-kirjan (Tammi, 2017) kirjoittanutta Jenni Sarrasta ja Paikka kaikelle -kirjan (Atena, 2017) kirjoittanutta Ilana Aaltoa – kätevästi vielä yhtä aikaa! Kuisti-lava, 7.10., klo 16.20.

Molemmat kirjat ovat sellaisia, joita voin suositella tavaranhallinta- ja omistamisasioita pohtiville. Tavarataidoissa on enemmän käytännön ohjeita elämän helpottamiseksi, mm. erittäin hyödyllistä selvitettyä tietoa mitä kierrättää mihinkin. Paikka kaikelle selvittelee tavarasuhteemme sosiologisia ja historiallisia syy-yhteyksiä. Pursuilevat vaatekaapit ja leluja lainehtivat lastenhuoneet eivät ole osoitus vain yksittäisen ihmisen omistamishimosta ja heikkoudesta, ne ovat osa laajoja kulttuurisia ilmiöitä (Aallon mukaan jopa tarkoituksella luotuja). Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö yksittäinen ihminen voisi valita toisin, se vain vaatii skarppiutta ja väistämättöminä pidettyjen mallien aktiivista havainnointia ja toteuttamatta jättämistä.

Kumpikaan kirja ei tarjoile äärimmäisyykseen meneviä elämänmuutoksia eikä niiden ympärille oikein voi muodostua kulttia. Tähtäimessä on mutkattomasti sujuva elämä, jossa tavarat eivät loista sen enempää poissaolollaan kuin liialla olemassaolollaankaan. Ihanteena ei siis ole esim. kaiken myyminen ja diginomadiksi lähteminen tai vastaava. Oleellista on tiedostaa mitä tavaroiden omistamisesta ja hankkimisesta todellisuudessa seuraa, eikä vain mitä siitä epämääräisesti haaveilee seuraavan. Kukaan ei varmaankaan uneksi komeron ovea avatessa päälle vyöryvistä rimsramssuista jotain koriste-esinettä tms ostaessaan, vaan mukavasti laitetusta kodista jossa on ilo viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, mutta kun rimsramssuja on kerääntynyt tietty määrä, ne eivät enää sopuisasti sujahda kodin tiloihin vaan alkavat käydä päälle. Tavaran viemä tila on fakta, johon sen mahdollisesti aiheuttamaa iloa/hyötyä on verrattava sen todellisiin haittoihin. Tämä pätee vaatteisiin siinä kuin kaikkeen muuhunkin materiaan.

 

Tämä ei muuten ole millään tapaa maksettu mainospostaus, jos nyt ei lasketa sitä että Jenni Sarras on tarjonnut minulle muutaman kupillisen teetä (EDIT: ja itse kirjan!). Vilpittömästi pidän molemmista kirjoista!